FIFA-pomo Gianni Infantino ehdotti MM-kisoja Israeliin – Palestiinassa petyttiin vierailuun Israelissa
Kuva: Getty Images
FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantinon yksi tärkeimmistä ajankohtaisista projekteista käsittelee MM-kisojen pelaamisen sykliä. Infantino, ja merkittävänä tukijanaan muun muassa Arsenalin pitkäaikainen manageri Arsène Wenger ovat ajamassa läpi ideaa, että MM-kisat voitaisiin jatkossa pelata kahden vuoden välein nykyisten neljän sijaan (lue lisää täältä).
Tahdin tiivistäminen ei ole ainoa kulmakarvoja nostattava Infantinon MM-kisoihin liittyvä ajatus. Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine kertoo, että Infantino on ehdottanut vuoden 2030 MM-kisojen järjestämistä Israelissa. Israelin järjestelykumppaneina voisivat olla muut Lähi-Idän maat, ja ainakin Yhdistyneet Arabiemiraatit.
– Miksemme voisi unelmoida Israelin ja sen naapurimaiden yhdessä järjestämistä MM-kisoista? Mikään ei ole mahdotonta. Täytyy olla visioita, unelmia ja kunnianhimoa. On mahdollista, että Yhdistyneet Arabiemiraatit voisi olla toinen isäntämaa, Infantinon kerrotaan kommentoineen Israelin mahdollista kisaisännyyttä Jerusalem Postille tiistaina.
Vuoden 2030 MM-kisat ovat MM-kisojen historian satavuotisjuhlakisat, ja siksi ensimmäinen isäntämaa Uruguay tavoitteleekin isännyyttä yhteishakemuksella Argentiinan, Paraguayn ja Chilen kanssa. Muita hakijoita on todennäköisesti ainakin Ison-Britannian ja Irlannin yhteishakemus, Espanjan ja Portugalin yhteinen hakemus, Bulgarian, Kreikan, Romanian ja Serbian yhteishakemus sekä Marokko, mahdollisesti Algerian ja Tunisian kanssa. Kisaisäntä tai -isännät valitaan vuonna 2024.
Vuoden 2026 MM-kisat tulevat olemaan ensimmäiset 48 maan MM-kisat. Kisat järjestetään USA:ssa, Kanadassa ja Meksikossa. Ottelumäärä kasvaa 80:een.
[readmore from=Infantino-Gianni]
Ehdotus Israelin MM-isännyydestä tulee varmasti aiheuttamaan polemiikkia, sillä Israelilla on ollut pitkään jatkunut konflikti Palestiinan kanssa meneillään ja muun muassa YK:n eri instanssit ovat syyttäneet Israelia ihmisoikeusrikkomuksista. Israel rakensi viime vuoden syyskuussa diplomaattisuhteet Yhdistyneiden Arabiemiraattien ja mahdollisen kolmannen yhteishakijamaan Bahrainin kanssa, joten sen suhteiden joihinkin alueen arabimaihin voi sanoa parantuneen.
Palestiinassa Gianni Infantinon toiminnasta ei olla mielissään. Palestiinan jalkapalloliiton johdon oli määrä tavata Infantino tiistaina, mutta palestiinalaiset peruivat tapaamisen viime hetkellä. Peruutuksen syy oli Palestiinan jalkapalloliiton tiedotteen mukaan se, että Infantino osallistui Jerusalemissa sijaitsevassa suvaitsevaisuuden museossa pidettyyn tilaisuuteen. Museo on rakennettu muslimien hautausmaan päälle.
Lähde: Frankfurter Allgemeine
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana