Katso videot: Lohkokärkeen lumisissa oloissa – Kanada löi Meksikon todellisen kotiedun sävyttämänä
Kanadan jalkapallomaajoukkue on tehnyt hiljalleen tuloaan. Parhaiten varmasti suurimmalle osalle se näyttäytyy yksilöiden kautta. Kenties esimerkiksi Julián de Guzmán tai Tomasz Radzinski ovat osalle tuttuja jo menneisyydestä.
Se on ainakin varmaa, että Bayern Münchenin tähtipelaajan Alphonso Daviesin tietänevät kaikki.
Myös maajoukkue on nyt hyvässä tilanteessa. Kanada siirtyi piikkipaikalle Pohjois- ja Keski-Amerikan MM-karsintalohkossa. Aamuyöstä Suomen aikaa Edmontonissa pelatussa kamppailussa kaatui Meksiko lukemin 2-1.
Yhdysvallat ja Meksiko ovat karsintoja totutusti hallinneet sekä esiintyneet MM-kisoissa. Sitten seuraksi on liittynyt jokin maa taustalta. Kanada se harvemmin on ollut.
Itse asiassa niin harvoin, että maan ainoat MM-kisat ovat Meksikosta vuodelta 1986. Kisoista, jotka muistetaan ennen kaikkea Diego Maradonan kautta.
Nyt Kanada on karsintalohkonsa kärjessä. Se on ainoa joukkue, jolla ei ole tappioita lainkaan. Pistetilanne on toki tiukka. Kanada, Yhdysvallat, Meksiko ja Panama ovat kahden pisteen sisällä toisistaan. Ainoastaan kolme parasta jatkavat suoraan Qatarin MM-kisoihin. Neljäs menee jatkokarsintaan.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä The Canucks kuitenkin kaatoi Meksikon Commonwealth Stadiumilla Edmontonissa.
Huuhkajien ja Ranskan välisessä kamppailussa puhuttiin kylmistä olosuhteista, jotka hirvittivät vierasjoukkuetta. Edmontonissa kotietu oli vielä astetta hurjempaa.
Lunta pyrytti hurjasti ja kenttää jouduttiin lapioimaan aivan urakalla. Pakkasta ja lunta eli ei varsinaisesti ollut vierasjoukkueen kannalta ihanteellinen keli ratkaista tärkeitä pisteitä.
Jos alla oleva twiitti ei toimi, klikkaa tästä. Juttu jatkuu.
(let's get that trending, eh?)
Edmonton! We're counting on you to make this our Frozen Fortress tonight. You know what to do!
#CANMNT #WCQ #ForCanada
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä. Juttu jatkuu.
Soon this field of white will become a Sea of #CanadaRED
#CANMNT #WCQ #ForCanada #Iceteca
Se kotietu myös piti. Sankariksi nousi Turkin pääsarjan jättiläisessä Besiktasissa pelaava Cyle Larin. Hän laittoi Alistair Johnstonin kaukolaukauksen jatkotilanteesta pallon verkkoon ensimmäisen jakson yliajalla.
Kanadan 1-0-osuma alla. Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä. Juttu jatkuu.
Kotijoukkue tuli myös toiselle nelivitoselle ryminällä. Puoliaika ehti vanhentua ainoastaan seitsemän minuuttia, niin Larin iski uudelleen. Hän juoksi sivuvapaapotkussa Meksikon puolustuslinjan selustaan ja nikkasi pallon toistamiseen ohi kokeneen Guillermo Ochoan.
Tällä tavalla Kanada siirtyi 2-0-johtoon. Klikkaa tästä, jos et näe. Juttu jatkuu.
Atlético Madridin Héctor Herrera kavensi vielä aivan kamppailun lopussa, mutta pisteet jäivät Edmontoniin.
Kanadalla on nuori runko, jonka profiilipelaajat ansaitsevat leipänsä muun muassa Portugalissa, Turkissa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Belgiassa.
Tästä joukkueesta kuullaan vielä useita kertoja. Todennäköisesti Kanada nähdään jo tulevissa MM-kisoissa. Silloin ei tosin lumimyräkkää nähdä.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?



