Suomalaispelaajille mestaruus – Mikko Kuningas teki upean maalin finaalissa: ”KUNINGOAT”
Kuva: Juha Tamminen
Mikko Kuningas ja Eero Markkanen ovat Yhdysvaltojen toisen sarjatason USL:n tuoreita mestareita. Suomalaispelaajien seura Orange County SC voitti maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelatussa USL:n loppuottelussa runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Tampa Bay Rowdiesin maalein 3-1 ja juhli seurahistoriansa ensimmäistä mestaruutta.
Orange County teki kaikki kolme maaliaan jo ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Mikä hienointa, kolmannen maalin viimeisteli 24-vuotias Mikko Kuningas.
Kuninkaan maali oli komea vapaapotkuosuma, joka kirvoitti seuran Twitter-tilinkin ylistämään häntä lisänimellä ”KUNINGOAT”, viitaten tutusti ilmaisuun ”Goat”, Greatest of all times, eli ”kaikkien aikojen paras”.
Orange Countyn kaksi ensimmäistä maalia viimeisteli Haitin maajoukkuehyökkääjä Ronaldo Damus. 0-0-tilanteessa Tampa Bay hassasi rangaistuspotkun. Leo Fernandes teki kotijoukkueelle toisella puoliajalla kavennusmaalin, mutta kahta maalia lähemmäs Tampa Bay ei enää noussut.
Kuningas pelasi loppuottelussa 86 minuuttia. Eero Markkanen on ollut jo pitkään sivussa Orange Countyn kokoonpanosta.
LUE MYÖS:
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
