Suomalaiset tulessa viikonloppuna eurokentillä – katso upeat onnistumiset
Kuva: Getty Images
Suomalaispelaajat olivat päättyneen viikon lopulla jälleen hyvin esillä eurooppalaisissa seurajoukkueissaan. Kenties suurin onnistuja oli Joel Pohjanpalo, joka pelasi lainaseurassaan, turkkilaisessa Çaykur Rizesporissa toisen kahden maalin ottelunsa (lue lisää). Muuallakin suomalaiset kuitenkin onnistuivat hyvin.
Jo perjantaina nähtiin tärkeä onnistuminen, kun Marcus Forss pääsi kentälle neljän kokonaan vaihtopenkillä viettämänsä ottelun jälkeen. 22-vuotias Forss vaihdettiin sisään 69. peliminuutilla ottelussa Brentford-Watford. Watford johti peliä 1-0, mutta Brentford voitti lopulta 2-1 Bryan Mbeumon tehtyä lisäajalla rankkarista voittomaalin.
Tasoitusmaalin puolestaan teki Brentfordin kapteeni, ruotsalaistoppari Pontus Jansson. Maali oli Janssonille ensimmäinen Brentfordissa, ja se syntyi Marcus Forssin hänelle jatkamasta pallosta. Maalisyöttö oli Forssin ensimmäinen Valioliigassa, ja samalla ensimmäinen tehomerkintä, sillä maalitiliään hän ei ole pääsarjatasolla vielä avannut. Jansson oli pelannut jo 93 ottelua peräkkäin ilman maalia.
BRENTFORD EQUALIZER. 
A Bees corner looks to have been cleared, but Watford can't dig themselves out entirely, and the ball is lofted back in. It takes a glancing header off Forss, draws Bachmann away and allows Jansson to nod home.
#FPL #PL #FPLCommunity #BREWAT
A Bees corner looks to have been cleared, but Watford can't dig themselves out entirely, and the ball is lofted back in. It takes a glancing header off Forss, draws Bachmann away and allows Jansson to nod home.
#FPL #PL #FPLCommunity #BREWAT
Watch our first today’s goal! 
Kenan Bajric
Jairo da Silva
Onni Valakari 


Well done boys!
#needmore #wearepafos
Kenan Bajric
Well done boys!
#needmore #wearepafos
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”