Suomalaislupauksella kahden maalin peli Italiassa: ”Tänään maalipaikat tulivat minulle”
Kuva: Getty Images
18-vuotias suomalaishyökkääjä Kasper Paananen oli pääosissa, kun Bolognan Primavera-joukkue katkaisi neljän pelin tappioputkensa ja voitti maanantai-iltana Empolin 3-0 Italian juniorisarjassa. Paananen teki ottelussa kaksi maalia ja tuplasi siten kauden maalisaldonsa neljään. Aiemmin syksyllä Paananen oli tehnyt maalit Juventuksen ja Atalantan Primavera-joukkueita vastaan.
– Olen tietenkin erittäin iloinen kotivoitosta. Se oli kaikkein tärkeintä, mutta tärkeä oli myös ensimmäinen kahden maalin pelini Primavera 1:ssä, Paananen sanoi Bolognan kotisivujen haastattelussa.
– Pidin etenkin toisesta maalista, koska siinä näkyi joukkueen halu taistella. Tänään maalipaikat tulivat minulle, ja hyödynsin ne hyvin, mutta ne olivat tulosta kaikkien työstä.
– Nyt meillä on kymmenen pistettä, ja tällä tiellä ja samalla asenteella meidän täytyy mennä myös seuraaviin kahteen peliin ennen joulua.
[readmore from=Paananen-Kasper]
Kasper Paananen siirtyi Bolognan organisaatioon kaksi vuotta sitten oululaisesta OLS:stä. Hän pelasi jo kahden edellisen kauden aikana yhteensä seitsemässä Primavera-ottelussa, mutta tällä kaudella hän on vakiinnuttanut paikkansa Bolognan Primavera-joukkueen avauskokoonpanossa. Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa Paananen debytoi syyskuussa, mutta maaotteluita on takana kosolti myös alle 16- ja alle 17-vuotiaiden tasolta.
Maanantain ottelussa Empolia vastaan kaksikin suomalaista pelasi täydet minuutit Bolognan joukkueessa, sillä myös TPS:n kasvatti Niklas Pyyhtiä huhki kentällä 90 minuuttia. Myös 18-vuotias Pyyhtiä pelaa Bolognan Primavera-joukkueessa isossa roolissa. Hän on pelannut Paanasen tavoin kymmenen sarjaottelua, mutta tehomerkintöjä ei vielä ole. Pyyhtiä oli tällä kaudella myös yhdessä Serie A -ottelussa Bolognan vaihtopenkillä.
#Primavera1TIMVISION
#WeAreOne
bolognafc.it
Le dichiarazioni di Vigiani e Paananen
Dopo la vittoria contro l’Empoli, di seguito le parole di mister Vigiani e dell’autore della doppietta, Kasper Paananen. Vigiani: «Il
U19-poikien Kasper Paananen tuplasi tänään Primavera-kauden maalimääränsä osumalla kahdesti Empolia vastaan. Hyvä, Kasper!
#Minihuuhkajat
LUE MYÖS:
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
