Suunnitelmanmuutos: Bayer Leverkusenin hyökkääjähankinta siirtyykin heti eikä vasta kesällä
Kuva: Getty Images
Kerroimme viime viikonloppuna, että Bayer Leverkusen oli sopinut maaliahneen iranilaishyökkääjän Sardar Azmounin siirrosta seuraan. 27-vuotiaan Azmounin oli alun perin määrä siirtyä Werkselfiin tulevana kesänä, kun sopimus Pietarin Zenitin kanssa päättyy. Nyt molemmat seurat ovat kuitenkin kertoneet, että siirto toteutuukin heti. Näin Zenit saa Azmounista edes jonkinlaisen siirtokorvauksen.
Zenitin kerrotaan toivoneen Azmounista 10 miljoonan euron korvausta. Summa kuitenkin jäi Bildin tietojen mukaan noin puoleen tuosta. Zenit on jo paikannut iranilaisen lähdön värvättyään Internacional Porto Alegresta 20-vuotiaan Yuri Alberton.
Azmoun liittyy Leverkusenin vahvuuteen vasta ensi viikon loppupuolella, sillä tällä hetkellä hän on vielä Iranin A-maajoukkueen mukana. Iran varmisti torstaina ensimmäisenä Aasian maana karsintojen kautta paikkansa ensi marraskuussa käynnistyvissä MM-kilpailuissa.
Leverkusenin hyökkäyksessä on kevätkauden aikana jopa hieman ylitarjontaa, sillä siirtohuhuissa ollut Lucas Alario jää vielä loppukauden ajaksi joukkueeseen. 29-vuotiaan argentiinalaisen sopimus ulottuu kesään 2024, mutta hän voi jättää kesällä seuran, jos jokin toinen seura lunastaa hänen sopimuksessaan olevan kahdeksan miljoonan euron ulosostoklausuulin. Hertha Berlinin ja Eintracht Frankfurtin huhuttiin olleen halukkaita lainaamaan Alarion kevätkauden ajaksi.
[readmore from=Bayer-Leverkusen]
Leverkuseniin oli huhuttu tässä siirtoikkunassa myös Tottenhamin keskikenttäpelaaja Tanguy Ndombeléa ja PSG:n lupaavaa Dina Ebimbeä. Kumpikaan huhu ei tiettävästi kuitenkaan tammikuussa toteudu.
Azmounin siirto Leverkuseniin voi oletettavasti vaikuttaa myös Huuhkajien Joel Pohjanpalon tilanteeseen. Pohjanpalo pelaa tämän kauden lainalla turkkilaisessa Caykur Rizesporissa, mutta hänen sopimuksensa Leverkusenin kanssa ulottuu myös ensi kaudelle. Leverkusenin kapteeni on suomalaismaalivahti Lukas Hradecky.
Sardar Azmoun leaves Zenit.
The Iranian forward will join @bayer04_en this transfer window. Everyone at the club wishes to thank Sardar for his incredible contribution and the success he helped bring to Zenit in his time here.
en.fc-zenit.ru/news/2022-01-3…

LUE MYÖS:
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n