Vastikään 16 vuotta täyttänyt pelaaja debytoi Bayern Münchenissä – vieraat hyödynsivät Bayernin tukalan tilanteen
Bayern Münchenin lähtökohdat Bundesliigan kevätkauden avaukseen olivat äärimmäisen haastavat, sillä joukkueelta oli koronatartuntojen vuoksi sivussa yhdeksän pelaajaa ja ylipäätään peräti 16. Vierasjoukkue Borussia Mönchengladbach onnistuikin isäntien tukalan tilanteen hyödyntämään ja haki Baijerista 2-1-vierasvoiton.
Bayern sai vielä melko uskottavan avauskokoonpanon jalkeille, mutta vaihtopenkille löytyi lähinnä juniorijoukkueista ja reserveistä nostettuja varamiehiä. Bayern tekikin ottelussa vain kaksi vaihtoa.
75. minuutilla kentälle käskytettiin 17-vuotias Lucas Copado ja vasta kaksi viikkoa sitten 16 vuotta täyttänyt Paul Wanner. 23.12.2005 syntyneestä Wannerista tuli Bayernin Bundesliiga-historian nuorin pelaaja, ja koko sarjan historiassa toiseksi nuorin. Ottelu oli myös Copadolle debyytti Bundesliigassa.
Ottelun kaikki maalit nähtiin noin ensimmäisen puolituntisen aikana. Ensin Robert Lewandowski laukoi tulisella kudillaan Bayernin johtoon. Maali merkitsi sitä, että Bayern on tehnyt nyt vähintään yhden maalin 65 peräkkäisessä bundesliigaottelussaan. Putki sivuaa Bayernin nimissä olevaa Bundesliigan ennätystä.
Mönchengladbachin vastaus tuli 27. minuutilla. Paluupallon saanut Florian Neuhaus sijoitti pelivälineen Sven Ulreichin jalkojen välistä maaliin. Neljä minuuttia myöhemmin syntyikin sitten jo voittomaali, kun Stefan Lainer puski kulmapotkun tyylikkäästi takanurkkaan.
Bayern hallitsi peliä varamiehisenäkin ja loi huomattavasti enemmän maalipaikkoja. Laukaukset tilastoitiin sen hyväksi 19-9. Yann Sommer torjui kuitenkin vieraiden maalilla seitsemän kertaa (Sven Ulreichin yhtä vastaan), ja maalipuut pelastivat sveitsiläistorjujan kahdesti, molemmilla kerroilla Lewandowskin toimittua laukojana.
Tänään Bayernin puolustuksena oli myös vaikea pelaajatilanne, mutta yleisesti ottaen Mönchengladbachista on tulossa Bayernille melkoinen peikko. Neljästä viimeisestä kohtaamisesta Varsat ovat nimittäin voittaneet kolme, ja kerran on pelattu tasan.
Tappiosta huolimatta Bayernin johto Bundesliigan sarjakärjessä on tukeva. Ottelun vähemmän pelannut Dortmund on lähimpänä uhkaajana yhdeksän pisteen päässä. Mönchengladbach on yhdestoista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
