Lukas Hradeckýn Bayer Leverkusen taipui Eurooppa-liigassa – Glen Kamaran Rangers komeaan voittoon
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosat pelattiin torstaina.
Keskiviikkona ehdittiin pelaamaan kahden otteluparin avausosat. Lyon voitti vieraissa Porton 1-0. Eintracht Frankfurt sen sijaan kukisti Betisin Villamarínilla 2-1.
Lukas Hradeckýn Bayer Leverkusen otti mittaa italialaisesta Atalantasta. Huuhkajat-vahti oli tuttuun tapaan joukkueensa avauskokoonpanossa.
Atalanta voitti ottelun 3-2. Ensimmäisen 23 minuutin aikana nähtiin peräti kolme maalia. Charles Aránguiz vei Leverkusenin johtoon 11. minuutilla, mutta Ruslan Malinovskyi ja Luis Muriel käänsivät ottelun päälaelleen minuuteissa. Muriel iski myös joukkueensa kolmannen maalin toisen jakson alussa. Moussa Diaby teki loppulukemat 3-2:een tunnin kohdalla.
Glen Kamara oli niin ikään Rangersin avauskokoonpanossa, kun skotlantilaisjätti kukisti Belgradin Punaisen tähden tyylipuhtaasti 3-0. Kamara pelasi ottelussa täydet minuutit. Alfredo Morelos onnistui tuttuun maalinteossa viimeisteltyään joukkueensa toisen maalin.
Barcelona ja Galatasaray jäivät sen sijaan maalittomaan tasapeliin Camp Noulla. Sevilla voitti West Hamin Pizjuánilla 1-0.
Otteluparien toiset osat pelataan ensi viikon torstaina.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan