Katso: Näin komea oli Pikkuhuuhkajien Anssi Suhosen kauden toinen maali HSV:ssä – seuran ohuet nousuhaaveet yhä elossa
Kuva: Getty Images
Pikkuhuuhkajien keskikenttäpelaaja Anssi Suhonen teki kauden toisen maalinsa Saksan 2. Bundesliigassa, kun HSV kohtasi vieraissa Jahn Regensburgin. HSV siirtyi Suhosen maalilla 2-1-johtoon ja voitti lopulta pelin 4-2.
Nousutaistelussa on kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä yhä mukana kuusi joukkuetta, ja voiton myötä viidentenä olevan HSV:nkin ohuet nousuhaaveet ovat yhä elossa. Toisella suoran nousijan paikalla oleva Schalke on HSV:tä viisi pistettä edellä, mutta karsijan paikalla olevaan Darmstadtiin on matkaa vain kolme pinnaa. Sarjaa johtaa pisteen Schalkea enemmän kerännyt Werder Bremen. Myös HSV:n paikallisvastustaja FC St. Pauli ja Nürnberg taistelevat yhä noususta.
HSV:n loppuohjelma on kuusikosta kenties kaikkein helpoin, joten mahdollisuuksia on yhä.
HSV:n kotisivujen otteluraportissa Suhosen maalia kuvaillaan ”unelmamaaliksi”. Maalivahti Alexander Meyer sai vähän kättään väliin, muttei pystynyt estämään painavan laukauksen painumista verkkoon.
Reilusta 20 metristä lähteneen Suhosen maalilaukauksen voi katsoa alla olevasta klipistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa