Nyt on kiinnostava siirtohuhu – Huuhkajien puolustaja lähellä sopimusta Brasilian suurseuraan!

Kun Huuhkajat pelasi maaliskuussa kaksi harjoitusottelua Islantia ja Slovakiaa vastaan, oli joukkueesta poissa muun muassa EM-kisaryhmään kuulunut Niko Hämäläinen. Päävalmentaja Markku Kanerva perusteli Hämäläisen poissaoloa sillä, että hänelle etsittiin uutta lainaseuraa. 25-vuotias laitapuolustaja on kirjoilla lontoolaisessa QPR:ssä, mutta hän on pelannut seurajoukkueessa virallisen ottelun viimeksi marraskuun alussa, jolloin edusti vielä LA Galaxyä.
Nyt Hämäläinen on lehtitietojen mukaan palaamassa Amerikan mantereelle, mutta tällä kertaa Etelä-Amerikkaan. Jos huhut muuttuvat todeksi, on kyseessä suomalaisittain historiallinen ja erittäin kiinnostava siirto. Hämäläistä nimittän huhutaan Brasilian suurseura Botafogoon.
Huhusta kerrotaan useilla brasilialaissivustoilla, muun muassa tärkeässsä urheilulehdessä Lancessa. Lancen mukaan Botafogo ja Hämäläinen ovat jo päässeet siirrosta sopuun. Koska uutisessa ei puhuta lainasta mitään, on kyseessä mahdollisesti pysyvä siirto. Hämäläisellä on sopimusta QPR:n kanssa vuoteen 2024.
Lance kertoo, että Hämäläisen odotetaan saapuvan ensi viikolla Rio de Janeiroon lääkärintarkastusta ja sopimuksen allekirjoitusta varten. Vasemman laitapuolustajan paikka on ollut Botafogon tärkein täytettävä pelipaikka, ja nyt vaikuttaa siltä, että Niko Hämäläinen olisi seuran valinta.
Botafogon kerrotaan etsivän vielä vähintään kolmea uutta vahvistusta. Hämäläisen tuloa pidetään jo jokseenkin varmana. Pitkällä ovat neuvottelut myös portugalilaisen Portimonensen keskikenttäpelaajan Lucas Fernandesin kanssa. Myös PSV Eindhovenin Eran Zahavin hankinnasta on neuvoteltu, mutta voi olla, ettei PSV halua luopua israelilaishyökkääjästä ennen kauden päättymistä.
117 vuotta vanha Botafogo on yksi Brasilian merkittävimmistä seuroista. Rio de Janeirossa pelaava seura on voittanut vain kaksi Brasilian-mestaruutta, mutta se on brasilialaisseura, jonka pelaajat ovat pelanneet eniten otteluita Brasilian maajoukkueessa ja MM-kisoissa Brasilian paidassa. Vuosina 1977-1978 Botafogo teki myös huiman, yhä voimassa olevan ennätyksen, kun se pelasi 52 ottelua putkeen ilman tappiota.
[readmore from=Hämäläinen-Niko]
Vuonna 2020 Botafogo romahti, kun talousvaikeuksissa ollut seura putosi kolmannen kerran historiansa aikana Brasilian pääsarjasta. Se nousi kuitenkin välittömästi takaisin ja pelaa jälleen pääsarja Serie A:ssa. Botafogon pääomistaja on John Textor, joka omistaa merkittävän osuuden myös valioliigaseura Crystal Palacesta.
Botafogon pelaajista kaikki ovat kotoisin Etelä-Amerikasta ja kolmea vaille kaikki Brasiliasta. Jos siirto toteutuu, tulisi Hämäläisestä tiettävästi ensimmäinen suomalaispelaaja Brasilian pääsarjassa.
Brasilian Serie A:n sarjakausi alkaa ensi lauantaina 9.4. Brasilian siirtoikkuna sulkeutuu 12. huhtikuuta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa