Lähde: Tottenham ja Arsenal kilpailevat Ruotsin maajoukkuehyökkääjästä
Tottenham ja Arsenal kilpailevat Ruotsin maajoukkuehyökkääjä Alexander Isakin allekirjoituksesta, kertoo football.london.
Real Sociedadia edustava Isak, 22, löi itsensä läpi viime kaudella, jolloin hän teki La Ligassa peräti 17 maalia. Myös viime kesän EM-kisoissa hän antoi vahvoja näyttöjä osaamisestaan, vaikka maalitili jäi avaamatta.
Kuluva kausi on ollut ruotsalaishyökkääjälle aiempaa kautta nihkeämpi. Isak on tehnyt 40 pelaamassaan ottelussaan yhteensä kymmenen maalia ja antanut kolme maalisyöttöä.
Isakin sopimus La Realin kanssa ulottuu aina kesään 2026 saakka. Real Sociedadin hintapyyntö Isakista hipoi vielä viime kesänä pilviä [noin 80 miljoonaa euroa], mutta hieman heikomman kauden jälkeen se on todennäköisesti pudonnut siedettävimpiin lukemiin.
Arsenal on jo pitkään seurannut Isakia ja ollut kiinnostunut hänen hankinnastaan, ja nyt myös paikallisvastustaja Tottenham on samoilla apajilla.
Football.londonin mukaan Antonio Conte haluaa vahvistaa joukkueen hyökkäyskalustoa ensi kaudeksi ja sekä Isakin että Napoli-hyökkääjä Victor Osimhenin nimet löytyvät hankintalistalta.
Tottenhamin on aiemmin huhuttu olevan kiinnostunut myös Juventuksen jättävästä Paulo Dybalasta sekä Internazionalen Lautaro Martínezista, mutta football.londonin mukaan nämä kaksi pelaajaa eivät kuulu enää pohjoislontoolaisseuran suunnitelmiin.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen