Manchester Cityn kausi enää yhden langan varassa – Pep Guardiola lupaa vaikeita: ”Yksi tai kaksi päivää”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityltä odotettiin tälläkin kaudella useita valloituksia, ja hurjalla tavalla joukkue kieltämättä pitkään vyöryikin eteenpäin. Mestarien liigan voitto siltä puuttuu – yhä tämänkin kauden jälkeen. Real Madrid onnistui musertamaan niin Pep Guardiolan miehistön kuin managerin itsensäkin, välierän toisen osan loppuminuuteilla.
Kyse oli jo kuudennesta kerrasta, jona katalonialaisen joukkue päätyy kyseisestä kilpailusta ulos sen välierävaiheessa. Ei ihme, että tunnelma oli taiston tauottua harmaa.
– Tarvitsemme nyt aikaa, Guardiola sanoi matalalla äänellä.
City johtaa Valioliigaa edelleen vain yhden pisteen erolla Liverpooliin, joka etenee pidäkkeettä kaikilla rintamilla. Guardiolan on koottava joukkonsa moraali kuntoon sunnuntaiksi, jolloin City kohtaa liigapelissä Newcastlen.
– Tarvitsemme kaksi tai kolme päivää, mutta sitten nousemme uudelleen. Nousemme tästä. Meidän on tehtävä se, omien ihmistemme kanssa.
Mikäli Valioliigan mestaruuden uusiminen ei manchesterilaisilta onnistu, on kyseessä tämän seuran mittapuulla todellinen katastrofikausi. Managerin lupaaman nousun parissa päivässä on siis todella syytä onnistua.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HJK jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa – FC Interistä uusi sarjakärki
- Uskomaton vire! Leo Walta täysin pitelemätön Ruotsissa
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Uskomaton vire! Leo Walta täysin pitelemätön Ruotsissa
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta