Suomen Cup -arvonta tarjosi kiinnostavia saman maakunnan jäsentenvälisiä – ainakin yksi joukkue Veikkausliigan ulkopuolelta etenee puolivälieriin
Kuva: Juha Tamminen
Uudistettu jalkapallon Suomen Cup on edennyt jo niin pitkälle, että tiistaina olivat vuorossa neljännesvälierien arvonnat. 16 parhaan joukkoon oli selvinnyt kymmenen veikkausliigajoukkuetta sekä kolme joukkuetta sekä Ykkösestä että Kakkosesta.
Enää ei mistään seurasta ollut mukana enempää kuin yksi joukkue, ja maantieteellisestä korijaosta sekä automaattisista kotieduista oli luovuttu. Arvonta oli siis täysin avoin. Arvonnan suorittivat Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sekä Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki.
Neljännesvälieriin onnetar tarjoili muutaman mielenkiintoisen mittelön saman maakunnan sisällä. Kakkosen Hämeenlinnan Jalkapalloseura saa vieraakseen Valkeakosken Hakan, ja Ykkösen MP puolestaan Mikkeliin cup-mestaruutta puolustavan KuPS:n Savon pohjoisesta reunasta.
Neljännesvälierissä pelataan kolme veikkausliigaseurojen keskinäistä. IFK Mariehamn isännöi HIFK:ta, SJK Interiä ja VPS HJK:ta. Ykkösen ja Kakkosen joukkueista neljälle tuli kotipeli. Vieraskentälle joutuvat SalPa ja Atlantis. Kakkosen SalPa haastaa Helsingissä PK-35:n ja Atlantis joutuu Lahteen FC Lahden kyytiin.
Neljännesvälierien otteluparit:
IFK Mariehamn-HIFK HJS-Haka PK-35-SalPa MP-KuPS FC Lahti-Atlantis SJK-Inter JäPS-AC Oulu VPS-HJK Suomen Cupin neljännesvälierien runkopelipäivä on 15.6. Samassa yhteydessä arvottiin kaavio myös kesäkuun lopussa (runkopäivä 29.6.) pelattaviin puolivälieriin. Sen tulos on seuraava: SJK/Inter-VPS/HJK HJS/Haka-MP/KuPS FC Lahti/Atlantis-JäPS/AC Oulu PK-35/SalPa-IFK Mariehamn-HIFK Ennen Suomen Cupin arvontoja arvottiin myös Regions’ Roots Cupin ja Regions Cupin ottelukaaviot finaaliin asti. Näiden arvontojen tulokset näkyvät alla.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin

