Helmarien päävalmentaja Anna Signeul Ylelle: ”Monipuolisuus painoi EM-joukkueen pelaajavalinnoissa”

Helmarien päävalmentaja Anna Signeul julkisti tänään Suomen joukkueen heinäkuussa Englannissa pelattaviin naisten EM-kisoihin. Joukkue julkaistiin suorassa lähetyksessä, joka lähetettiin Yle Areenassa ja Palloliiton YouTube-kanavalla. Signeul kommentoi valintojaan median edessä näin:
– Ensinnäkin olen valtavan ylpeä, että saan olla yksi vain kuudestatoista naisten maajoukkuevalmentajasta Euroopassa, jolla on tilaisuus valita EM-kisajoukkue.
– On fantastista, että Suomi on mukana kisoissa. Valintaprosessi on tietysti ollut todella, todella vaikea. Koko valmennusryhmä osallistui siihen, ja olemme pohtineet valintoja jo useiden kuukausien ajan.
– On kovaa tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat ihmisten elämiin ja uriin. Valitsimme joukkueen, jolla uskomme olevan parhaat mahdollisuudet menestyä kisoissa. Pelaajat ovat hyvin monipuolisia ja kokeneita, sekä sellaisia, jotka ovat pärjänneet hyvin viime aikoina. Joukkueen pelaajat täydentävät hyvin toisiaan.
Myöhemmin Ylen haastattelussa Signeul perusteli valintojaan vähän syvällisemmin. Julia Tunturin pudottamisen Signeul kertoi johtuneen aivotärähdyksestä, jollaisia Tunturin uralle on osunut aiemminkin.
– Niihin on suhtauduttava vakavasti. Se valinta ei ollut meidän tekemämme, Signeul totesi.
– Pandemian aikana valitsimme viimeisten kahden vuoden ajan joukkueeseen yleensä 25-26 pelaajaa, mutta nyt saimme valita vain 23. On hienoa, että lähes kaikki pelaajamme ovat terveitä.
– Päätimme lopulta valita neljä topparia, joilla on erilaisia ominaisuuksia. Meidän piti myös ajatella eri pelipaikkoja ja eri vaihtoehtoja. Siksi valitsimme joukkueeseen monipuolisia pelaajia.
Suomen joukkueessa ei ole yhtään 2000-luvulla syntynyttä kenttäpelaajaa. Joukkueen kuopus on 21-vuotias maalivahti Katriina Talaslahti, joka teki A-maajoukkuedebyyttinsä huhtikuussa Georgiaa vastaan. Signeulilta kysyttiin, miksi esimerkiksi Eva Nyströmille, Vilma Koivistolle tai Dana Leskiselle ei löytynyt paikkaa kisaryhmästä.
– On ensinnäkin fantastista, että meillä on nyt alle 23-vuotiaiden maajoukkue, joka pelaa myös kovia pelejä. Kilpailu vain on kovaa, Signeul kuittasi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”