”Oikea seura oikeaan aikaan” – Näin Sadio Mané ja Bayern-johto kommentoivat varmistuvaa megasiirtoa
Kuva: Getty Images
Kuten maanantaina kerroimme, ovat Bayern München, Liverpool ja Sadio Mané päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että viimeksimainittu siirtyy saksalaisseuran vahvuuteen kolmivuotisella sopimuksella. Senegalilaishyökkääjä kävi tiistaina Bayernin lääkärintarkastuksessa, ja sopimus julkaistaan virallisesti keskiviikkona.
Asiat ovat jo niin pitkällä, että Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidzic kommentoi avoimesti siirtoa saksalaisessa Sky-TV-kanavalla.
– Me kaikki olemme iloisia ja ylpeitä siitä, että pystyimme tuomaan niin mahtavan pelaajan ja maailmantähden Müncheniin, Salihamidzic hehkutti.
– Manén ensimmäinen päivä Münchenissä on sujunut oikein hyvin. Sadio viihtyy hyvin. Sadio saapuu meille uransa huipulla, on parhaassa iässään ja huippukunnossa sekä janoaa mestaruuksia. Siksi hän on täysin oikeassa seurassa.
Bayern maksaa 30-vuotiaasta Manésta Liverpoolille suoran 32 miljoonan euron korvauksen. Summa voi maksaa yhdeksällä miljoonalla eurolla bonuspykälien täyttyessä.
– Kun agenttini kertoi minulle ensimmäisen kerran Bayern Münchenin kiinnostuksesta, olin heti tulta ja tappuraa. Kun Bayern esitteli minulle suunnitelmansa, oli tunne heti oikea. Minulle Bayern oli oikea seura oikeaan aikaan, Sadio Mané kommentoi siirtoaan Bildille.
[readmore from=Mane-Sadio]
Bayernissa Manélla on erittäin hyvät mahdollisuudet saavuttaa ainakin Bundesliigan mestaruus. Siihen, riittääkö joukkueen taso myös Mestarien liigan voittoon, hän ei aivan suoraan kantaa ottanut.
– Teemme kaikkemme, että yltäisimme finaaliin, Mané kuitenkin lupasi.
Bayern on tarvinnut uuden huippuhyökkääjän, sillä ainakin Robert Lewandowski ja mahdollisesti myös Serge Gnabry ovat poistumassa seurasta.
Lähteet: Transfermarkt ja Kicker
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”