Siirto vihdoin edessä? – Alfredo Morelos yhdistetty Espanjan suurseuraan
Kuva: Getty Images
Alfredo Morelos on edustanut Rangersia jo viiden vuoden ajan.
Kesällä 26 vuotta täyttävän kolumbialaiskärjen sopimus Rangersin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eikä jatkosopimusta ole toistaiseksi syntynyt.
Siten on hyvin mahdollista, että Kolumbian A-maajoukkueesta tuttu hyökkääjä jättää Rangersin tänä kesänä ja siirtyy muihin maisemiin.
HJK:ta urallaan puolentoista vuoden ajan edustanut Morelos on tiettävästi herättänyt Sevillan kiinnostuksen.
Siirtotoimittaja Ekrem Konurin mukaan Sevilla aikoo tehdä Morelosista noin kahdeksan miljoonan euron tarjouksen. Sevilla etsii parhaillaan uutta hyökkääjää, mutta ei kykene käyttämään hankintaan merkittävää rahasummaa, jonka vuoksi Morelos on noussut potentiaaliseksi vaihtoehdoksi.
Morelos iski päättyneellä kaudella 19 maalia Rangersin paidassa. Hän kuitenkin loukkaantui huhtikuun alussa ja oli loppukauden sivussa. Rangers hävisi toukokuussa Eurooppa-liigan finaalin Eintracht Frankfurtille.
Brittiläismedian mukaan Rangers etsii jo korvaajaa Morelosille, jos hyökkääjä ei lopulta suostu tekemään jatkosopimusta.
thenorthernecho.co.uk/sport/20205027…
thenorthernecho.co.uk
Rangers make Sunderland striker Ross Stewart their 'number one option' to replace Alfredo Morelos
RANGERS have lined up Sunderland striker Ross Stewart as their preferred replacement for Alfredo Morelos if the Colombian striker rejects the offer…
LUE MYÖS:
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- KTP palaa Veikkausliigaan