Ennakko Veikkausliigan huippuotteluun HJK–KuPS: Poissaolot, kuntopuntari, arvioidut avaukset ja mistä näet pelin ilmaiseksi?

© Kuva: Juha Tamminen

Lauantaina Veikkausliigassa pelataan kutkuttava kärkitaistelu, jossa HJK isännöi Bolt Arenalla Kuopion Palloseuraa kello 17 alkaen. Isojen panosten kunniaksi ennakoimme kattavasti Veikkausliigan kärkiottelua.

Joukkueet lähtevät lauantain otteluun melko erilaisista asetelmista. HJK on vaipunut melkoiseen keskikesän alennustilaan, sillä se on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan vain yhden. Lisäksi HJK on kärsinyt suurista maalinteko-ongelmista. HJK on tehnyt vain yhden pelitilannemaalin viimeiseen viiteen otteluun.

Kuluneella viikolla HJK koki kauden ensimmäisen ison pettymyksen, kun se putosi Suomen Cupista rangaistuspotkukilpailun jälkeen Interiä vastaan.

KuPS sen sijaan on paremmassa iskussa, vaikka pientä tason heilahtelua kuopiolaisillakin on kentällä näkynyt. KuPS lähtee joka tapauksessa lauantain peliin pienoisena ennakkosuosikkina. KuPS hoiti oman rankkarikilpailunsa cupissa Hakaa vastaan ja eteni välieriin puolustavana mestarina.

Kauden ensimmäinen kohtaaminen pelattiin toukokuun lopulla Kuopiossa. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. HJK:n ja KuPSin keskinäiset ottelut ovat olleet viimeisen vuoden aikana erittäin tasaisia, sillä viimeiset viisi peliä ovat päättyneet tasapeliin, joista tosin viime vuoden Suomen Cupin finaalissa KuPS vei voiton rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Mistä näet pelin ilmaiseksi?

Lauantain huippuottelu näkyy normaaliin tapaan maksullisella Ruutu+-tilauksella, mutta sen lisäksi ottelu näkyy ilmaiseksi Nelonen-tv-kanavalta kello 16.30 alkaen. Ottelu käynnistyy kello 17.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Kuntopuntari

Edelliset kohtaamiset

  • 29.5.: KuPS – HJK 0-0 (Veikkausliiga)
  • 31.10.2021: KuPS – HJK 1-1 (Veikkausliiga)
  • 29.8.2021: HJK – KuPS 1-1 (Veikkausliiga)
  • 8.5.2021: HJK – KuPS 0-1 rp. (Suomen Cupin finaali)
  • 2.5.2021: KuPS – HJK 0-0 (Veikkausliiga)

HJK:n viisi edellistä ottelua

  • 29.6.: Inter – HJK 1-0 rp. (Suomen Cup)
  • 22.6.: IFK Mariehamn – HJK 2-1 (Veikkausliiga)
  • 18.6. HJK – AC Oulu 0-1 (Veikkausliiga)
  • 13.6. VPS – HJK 0-1 rp. (Suomen Cup)
  • 29.5. KuPS – HJK 0-0 (Veikkausliiga)

KuPS:n viisi edellistä ottelua

  • 29.6. Haka – KuPS 2-3 rp. (Suomen Cup)
  • 22.6. KuPS – AC Oulu 2-1 (Veikkausliiga)
  • 18.6. Honka – KuPS 2-0 (Veikkausliiga)
  • 13.6. MP – KuPS 0-1 (Suomen Cup)
  • 29.5. KuPS – HJK 0-0 (Veikkausliiga)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H M P
1 KuPS 12 9 2 1 19-8 29
2 HJK 13 8 2 3 18-12 26

Katso koko sarjataulukko tästä.

Poissaolot

HJK

  • Roope Riski
  • Riku Riski
  • Valtteri Moren
  • Joona Toivio
  • Johannes Yli-Kokko (epävarma)
  • Santeri Väänänen (epävarma)
  • Perparim Hetemaj (epävarma)
  • Miska Ylitolva (epävarma)
  • Miro Tenho (epävarma)

KuPS

  • Filip Valencic (ei pelilupaa vielä)
  • Joona Veteli
  • Nika Sichinava

Arvioidut avauskokoonpanot

HJK

Puolustpään loukkaantumiset saattavat pakottaa päävalmentaja Toni Koskelan muovaamaan joukkueensa muotoa neljän puolustajan alakertaan. Varsinkin toppariosaston poissaolot vaikuttavat varmasti KuPS-pelin lähestymiseen.

Perparim Hetemajn pelaaminen on vielä epävarmaa, mutta jos mies on kunnossa, löytänee hän itsensä avauskokoonpanosta.

Hostikka, Serrarens, Terho
Atom, Hetemaj, Boujellab
Murilo, Raitala, Tenho, Saksela
Hazard

KuPS

KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari tuskin lähtee tekemään suurempia muutoksia. KuPS lähtenee otteluun kolmen topparin linjalla ja wingbackeilla, kuten yleensä.

Väyrynen
Talles, Ikaunieks
Antwi, Popovitš, Gabriel Bisbo, Uzochokwu
Ricardo, Tomas, Toivomäki
Kreidl

LUE MYÖS:

Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.