Kaleva: Moshtagh Yaghoubi siirtyy SJK:hon ”tulehtuneiden välien takia” – AC Oulussa muutakin liikehdintää
Kuva: Juha Tamminen
Oululaislehti Kaleva kertoo kotisivuillaan, että keskikenttäpelaaja Moshtagh Yaghoubi siirtyy loppukauden ajaksi SJK:hon. 27-vuotiaan Yaghoubin sopimus AC Oulun kanssa kattaa vielä ensi kauden, ja Kalevan mukaan kyseessä onkin loppukauden mittainen laina.
Yaghoubi oli AC Oulun tämän kauden kärkihankintoja, mutta hän on pelannut vain kuusi veikkausliigaottelua. Tilastoihin kirjattiin yksi, ottelussa KuPS:ia vastaan syntynyt maalisyöttö.
Kalevan mukaan syy Yaghoubin lähtöön on ”tulehtuneissa väleissä”. Maksumuurin takana oleva juttu löytyy täältä.
Sen kummemmin AC Oulu kuin SJK:kaan eivät ole vielä Yaghoubin siirtoa vahvistaneet, mutta pelaajaliikennettä AC Oululla on muutenkin. Oululaisseura tiedotti nimittäin torstaina, että sillä on ollut kaksisuuntaista liikehdintää helsinkiläisen Gnistanin kanssa.
Gnistanista AC Ouluun siirtyy brasilialainen laitahyökkääjä Lucais Morais, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Luquinhas. Tällä kaudella 25-vuotias Luquinhas on pelannut Ykkösessä 14 ottelua, joissa hän on tehnyt kolme ja syöttänyt viisi maalia.
Luquinhas on AC Oulun valmentajalle Ricardo Duartelle tuttu pelaaja, sillä Duarte valmensi brasilialaista Gnistanissa viime kaudella. Luquinhasin sopimus ulottuu kauden 2024 loppuun.
Oulusta Gnistaniin siirtyy puolestaan nuori lupaus Onni Suutari. 19-vuotiaan Suutarin sopimus on loppukauden mittainen lainapesti.
Myös SJK tiedotti tällä viikolla uudesta vahvistuksesta. Tiistaina kerrottiin, että 19-vuotias poikamaajoukkuepelaaja Otto Kemppainen siirtyi SJK:hon kauden 2024 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Laitapuolustajana pelaava RoPS:in kasvatti vietti kevätkauden italialaisen Hellas Veronan akatemiassa ja siirtyi Seinäjoelle siirtokorvauksetta lyhyen sopimuksen päätyttyä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille

- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä