MLS pilasi yllätyksen – Gareth Balen pelinumero vuodettiin vahingossa nettiin
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltain Major League Soccerissa pelaava Los Angeles FC julkisti viime kuussa yhden kesän mielenkiintoisimmista siirroista, kun se kertoi hankkineensa viisinkertaisen Mestarien liigan voittajan Gareth Balen riveihinsä.
Walesilaistähti Bale, 32, oli vapaa valitsemaan uuden työnantajansa saamiensa tarjousten joukosta, sillä hänen sopimuksensa Real Madridin kanssa päättyi viime kauteen.
Bale ei ole vielä debytoinut LAFC:n paidassa, mutta hänen siirtonsa on saanut luonnollisesti paljon huomiota niin kannattajilta kuin medialta.
LAFC yritti hyödyntää Balen siirrosta aiheutunutta kuhinaa hänen pelinumeronsa julkistamisessa, mutta ilmeisesti seuran ja MLS:n välinen kommunikointi ei toiminut toivotulla tavalla.
ESPN:n mukaan Balen nimellä ja pelinumerolla varustetut paidat tulivat nimittäin myyntiin MLS:n sivuilla ennen kuin LAFC halusi julkistaa hänen numeronsa. Esittelytilaisuudessaan Bale piteli käsissään nimellään varustettua numeroimatonta paitaa.
Balen pelinumero LAFC:ssä on 11, eli sama, jota hän käyttää Walesin maajoukkueessa. Tähän asti numeroa oli LAFC:ssä käyttänyt keskikenttäpelaaja José Cifuentes, mutta ESPN:n tietojen mukaan Ecuadorin maajoukkuepelaaja antoi mielellään numeronsa Balelle.
LUE MYÖS:
- Miten Gareth Bale päätyi Los Angelesiin? Näin kommentoivat sisäpiiriläiset
- Katso: Gareth Bale sai supertähden vastaanoton Los Angelesissa – ”Tämä oli jännittävä mahdollisuus”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät