SJK:n euroseikkailu päättyi – islantilaiskolossin tehot olivat liikaa
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n europelit kaudella 2022 ovat päättyneet. Seinäjokelaisjoukkue lähti ajamaan takaa norjalaisen Lillestrømin 1-0-etumatkaa Seinäjoella pelatun avausottelun jälkeen, mutta ei onnistunut tavoitteessaan. Jatkopaikka meni Lillestrømille yhteismaalein 6-2.
Ilahduttava asia oli, että SJK onnistui kaksi kertaa maalinteossa kovaa norjalaisryhmää vastaan. Ensimmäisellä jaksolla 1-1-tasoitusmaalin viimeisteli kaukolaukauksellaan 19-vuotias Nooa Laine, pitäen vieraiden jatkohaaveet vielä elossa. Diego Rojasin kavennusmaali ottelun lisäajalla oli puolestaan lähinnä kosmetiikkaa.
SJK:n turmioksi osoittautui hattutempun tehnyt islantilaiskärki Holmbert Aron Fridjonsson. 195-senttinen Fridjonsson vastasi joukkueensa toisesta, kolmannesta ja neljännestä maalista. Muut osumat merkittiin Ifeanyi Matthew’n ja Colin Röslerin nimiin.
Tilastollisesti SJK pani suosikeille varsin hyvin kampoihin etenkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta päätösjaksolla norjalaiset menivät menojaan. SJK:n tehtävää hankaloitti sekin, että se joutui vaihtamaan puoliajalla maalivahtia. Ykkösvahti Jesse Öst sai käteensä avohaavan Lillestrømin 2-1-johtomaalin yhteydessä. Vaikka Öst pystyikin jatkamaan peliä aluksi paikkailujen jälkeen, päädyttiin tauolla ratkaisuun, että Markus Uusitalo otti hänen paikkansa.
Huuhkajien Kaan Kairinen pelasi Lillestrømin avauskokoonpanossa ja tuli vaihtoon 66. minuutilla 4-1-tilanteessa.
Suomalaisseuroista europelejään jatkavat elokuussa vielä HJK ja KuPS.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
