Iso tuomarivirhe johti lopulta HIFK-kapteenin ulosajoon – entiset huippupelaajat eivät sulattaneet päätöstä: ”Mä en kestä”
Kuva: Juha Tamminen
Maanantain Veikkausliigan osalta otsikot piti olla varattu Roman Eremenkon paluulle, mutta vähintään yhtä suureksi puheenaiheeksi nousi HIFK-kapteeni Sakari Mattilan ulosajo.
Ottelu eteni varsin tasaisissa merkeissä 23. minuutille saakka, kunnes ottelun erotuomari Oskari Hämäläinen teki pahan tuomarivirheen. Interin Rodrigo Arciero otti huonon kosketuksen palloon, johon pääsi väliin HIFK:n Michael Bakare. Bakare yritti saman tien ohittaa Arcieron, mutta matka tyssäsi Interin pelaajaan.
Hämäläinen katsoi tilanteessa Bakaren rikkoneen, vaikka nimenomaan Arciero esti Bakaren juoksun yhteentörmäyksessä. Inter sai vapaapotkun. Mattila ei voinut käsittää Hämäläisen tuomiota ja menetti totaalisesti hermokontrollinsa.
Mattila tuli kauempaa kapteenin ominaisuudessa protestoimaan kovaan ääneen tuomiota, ja sai siitä hyvästä varoituksen. Mattila ei sulattanut myöskään saamaansa varoitusta, vaan kritisoi kovaan ääneen Hämäläisen toimintaa huitoen samalla käsillään. Tästä Hämäläinen antoi lopulta toisen varoituksen ja ajoi HIFK:n kapteenin ulos kentältä.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä. Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Tyly punainen kortti HIFK:n Sakari Mattilalle - kaksi keltaista korttia suunsoitosta! #ruutu #veikkausliiga #jalkapallo ruutu.fi/video/4141148
ruutu.fi
Tyly punainen kortti HIFK:n Sakari Mattilalle - kaksi keltaista korttia suunsoitosta!
Miksi pelaaja/ kapteeni ei saa näyttää tunteitaan ja tyytymättömyyttään tuomarin päätökseen - ilman että lentää samantien pihalle...peliin kuuluu tunteet ja niiden ymmärtäminen on osa peliä. 
Ymmärrän täysin @SakariMattila hiiltymisen...
#veikkausliiga
Ymmärrän täysin @SakariMattila hiiltymisen...
#veikkausliiga
Keltanen joo, mut ei mun mielestä punasta.
- ”Kyllä mä mietin että ehkä olisin Barcelonassa” – HIFK:ssa debytoinut Roman Eremenko vaisuna
- Roman Eremenko palasi Veikkausliigaan – katsoi HIFK:n synkkyyttä kentältä tunnin
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin