Marca: Atlético hylkäsi kesällä Bayern Münchenin valtavan tarjouksen hyökkääjästään – seurajohto alkanut katumaan päätöstään
João Félixin syyskausi Atléticossa on mennyt pahasti penkin alle.
Félix putosi kuukausi sitten penkille surkeiden peliesitysten johdosta ja on sen jälkeen pelannut kahdeksassa ottelussa yhteensä noin 50 minuuttia.
Madridilaismedia kertoo Félixin haluavan jättää Atléticon tammikuussa. Diego Simeone on pudottanut Félixin vitoshyökkääjäkseen.
Marcan mukaan Atlético hylkäsi kesällä Bayern Münchenin sadan miljoonan euron tarjouksen Félixistä.
Atléticon seurajohto uskoi Félixin nousevan todelliseksi tähdeksi tällä kaudella, vaikka edelliset kolme kautta olivat kaikki sujuneet samalla tavalla. Félix aloitti kaudet hyvin, mutta vajosi sitten varjojen maille ja oli keväisin loukkaantuneena. Seurajohto hylkäsi Bayernin suuren tarjouksen, vaikka Félixin agentti Jorge Mendes toivoi Atléticon suostuvan siihen.
Lehden mukaan tällä hetkellä usea seurajohdon jäsen on sitä mieltä, että Bayernin tarjous olisi pitänyt hyväksyä, koska Félix on pelannut niin huonon syyskauden, että hänen arvonsa siirtomarkkinoilla on pudonnut merkittävästi. Aiemmin seurajohto on pitänyt Félixiä koskemattomana, mutta nyt tilanne on muuttumassa ja Atlético on kenties päästämässä hänet lähtemään jo tammikuussa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen