Gianluigi Buffon paljasti yllättävän suosikkinsa MM-kisoissa: ”Se on ollut lempimaajoukkueeni vuodesta 1982”
Gianluigi Buffon kuuluu historian parhaimpiin maalivahteihin.
Nykyään Serie B -seura Parmaa edustava maalivahti voitti Italian kanssa maailmanmestaruuden kesällä 2006. Buffon pelasi Italian paidassa peräti 176 A-maaottelua ja osallistui lukuisiin arvoturnauksiin.
Rai Radio 1 haastatteli tammikuussa 45 vuotta täyttävää Buffonia. Italia ei osallistu Qatarin MM-lopputurnaukseen hävittyään jatkokarsinnoissa Pohjois-Makedonialle. Buffonilta kysyttiin, vaihtaisiko hän viime vuoden EM-mestaruuden MM-kisapaikkaan.
– Häviäisinko EM-finaalin rangaistuspotkuilla päästäkseni mukaan MM-kisoihin? Se on kysymys, joka riippuu iästä. 40-vuotiaana olisin mielummin voittanut Euroopan mestaruuden, koska en olisi enää saanut mahdollisuutta voittaa sitä, mutta nuorempana en olisi vaihtanut MM-kisoihin osallistumista mihinkään muuhun.
Buffon paljasti kannustavansa MM-kisoissa Kamerunia.
– Kamerun on aina ollut kuin toinen maajoukkueeni. Se on lempimaajoukkueeni vuoden 1982 MM-kisoista lähtien. Vuoden 1990 MM-kisoissa kannustin heitä täysillä. Siellä oli Thomas N’Konon, Roger Millan ja François Omam-Biyikin kaltaisia pelaajia, jotka olivat sankareitani. Voisin luetella ulkomuistista Kamerunin koko MM-joukkueen vuodelta 1990, Buffon vakuutti.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen