Miksei Karim Benzema pelannut viikkoihin Real Madridissa mutta on silti mukana MM-kisoissa? – Joukkuetoveri vastaa

Aurélien Tchouaméni siirtyi kesällä AS Monacosta Real Madridiin 80 miljoonalla eurolla.
Siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä sataan miljoonaan euroon.
Keskikenttäpelaaja on ottanut välittömästi paikkansa Real Madridin avauskokoonpanosta. Casemiron lähtö on toki auttanut siinä merkittävästi, mutta 22-vuotias Tchouaméni on toden totta vastannut huutoon.
Tchouaméni kuuluu myös Ranskan A-maajoukkueeseen ja edustaa maataan MM-lopputurnauksessa. Paul Pogban ja N’Golo Kantén kaltaiset keskikentän avainpelaajat ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi, joten Tchouaménin on määrä napata avauksen paikka myös MM-kisoissa.
Tchouaméni käväisi lehdistötilaisuudessa ja otti kantaa muun muassa siihen, miksei joukkuetoveri Karim Benzema pelannut moneen viikkoon Real Madridin paidassa loukkaantumisen vuoksi, mutta on silti mukana Ranskan MM-kisajoukkueessa.
– Hän on rauhassa. Benzema tuntee kroppansa ja tietää, että kaikki menee hyvin ja milloin hän on valmis auttamaan joukkuetta. Karim on maailman paras pelaaja ja hän on osoittanut jo pitkään kuuluvansa parhaiden joukkoon. Minulle on kunnia pelata hänen kanssaan. Benzema on tottunut kritiikkiin ja hän ei pelannut edellisissä otteluissa, koska ei ollut sataprosenttisessa kunnossa.
Tchouaméni on saanut ajoittain kritiikkiä esityksistään Ranskan A-maajoukkueessa.
– Maajoukkueurani alussa pelasin hyviä otteluita. Jos puhumme Nations Leaguesta, niin en kenties pelannut niin hyvin, eikä sille ole tekosyitä, mutta minun on vielä opittava maajoukkueen tavoille. Minun on oltava tasaisempi, eikä minulle ole ongelma sanoa sitä ääneen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Takavuosien futistähden yli 200 000 euron taidekokoelma varastettiin oudolla tavalla – vyyhti purkautui someviestin kautta
- Christian Eriksen löysi uuden seuran
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Maajoukkuepelaaja sai kuulla KuPSin kiinnostuksesta päivä ennen siirtoikkunan sulkeutumista: ”En suunnitellut lähteväni, mutta…”
- Brittifutispodcast: Tottenhamissa ei enää sama vanha Levy