MM-kisoissa kohauttanut mielenosoittaja pääsi vapaaksi – ”Haukkana” tunnettu mies on ryntäillyt kentille jo vuosien ajan

Portugalin ja Uruguan välisessä miesten MM-kisojen lohko-ottelussa nähtiin maanantaina lyhyt keskeytys, kun kentälle juoksi eräs kannattaja.
Käytäntönä on jo pitkään ollut, että kentälle ryntääviä faneja ei näytetä kansainvälisissä televisiolähetyksissä, mutta kuvat ja videot maanantaisesta juoksentelijasta levisivät lyhyessä ajassa joka puolelle sosiaalista mediaa.
Miehellä oli kädessään sateenkaarilippu ja päällään paita, jonka rinnuksessa luki ”Pelastakaa Ukraina” ja selässä ”Kunnioitusta iranilaisille naisille”.
Qatarissa pelattavien MM-kisojen ympärillä on käyty paljon yhteiskunnallista keskustelua maan ihmisoikeustilanteen ja kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n toimien takia.
Turnauksen isäntämaassa homoseksuaalisuus on lailla kielletty.
FIFA kielsi kisojen alkumetreillä eurooppalaisia joukkueita käyttämästä sateenkaarivärein varustettua kapteeninnauhaa, jolla oli tarkoitus osoittaa solidaarisuutta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Osa joukkueista oli valmis uhmaamaan kieltoa sakkorangaistuksen uhalla, mutta ne peruivat aikeensa, kun FIFA ilmoitti, että sateenkaarinauhoja käyttäviä kapteeneja voitaisiin rangaista keltaisilla korteilla tai jopa kovemmilla rangaistuksilla.
Jo ennen kisojen alkua FIFA lähetti kaikille turnausmaille kirjeen, jossa se kehotti joukkueita ”keskittymään jalkapalloon”.
Italian ulkoministeriö ilmoitti tiistaina, että italialainen mies, joka juoksi Portugalin ja Uruguayn välisessä ottelussa kentälle, on vapautettu lyhyen pidätyksen jälkeen.
– Ulkoministeriö seurasi tapausta yhdessä Italian Dohan suurlähetystön kanssa kentälle tunkeutumisen jälkeen, Italian ulkoministeriö totesi AFP:lle lähettämässään lausunnossa.
– Lyhyen pidätyksen jälkeen viranomaiset vapauttivat hänet ilman muita seurauksia, ministeriö sanoi tarkentamatta, missä häntä pidettiin tai kenen toimesta.
Kentälle juossut mies on 35-vuotias Mario Ferri – lempinimeltään Il Falco (suom. Haukka) – joka on tehnyt Evening Standardin mukaan vastaavia tempauksia aiemminkin.
Vuonna 2009 hän tunkeutui kentälle Italian ja Hollannin välisessä ottelussa ja vaati hyökkääjä Antonio Cassanon kutsumista seuraavana kesänä pelattavaan MM-kisajoukkueeseen. Cassano ei kutsua saanut.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Ferri palasi asiaan Etelä-Afrikan MM-kisoissa ja lähetti Italian silloiselle päävalmentajalle Marcello Lippille viestin, jossa hän viittasi Cassanoon: ”Lippi, minähän sanoin sinulle”.
Muutamaa kuukautta myöhemmin, joulukuussa 2010, Ferrin viestit alkoivat muuttua poliittisemmiksi.
Hän juoksi kentälle Intenazionalen ja Mazemben välisen seurajoukkueiden MM-turnauksen finaalin aikana Abu Dhabissa. Hänellä oli mukanaan viesti, jossa luki ”Vapauttakaa Sakineh”, millä hän viittasi iranilaiseen Sakineh Mohammadi Ashtianiin, joka tuomittiin kuolemaan kivittämällä ja joka lopulta vapautettiin vuonna 2014 yhdeksän vuoden jälkeen.
Brasilian MM-kisoissa 2014 Ferri keskeytti Belgian ja Yhdysvaltojen välisen lohkovaiheen ottelun kantaen mukanaan viestiä, jossa luki ”Pelastakaa Favelojen lapset”.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS