Toni Kroos nosti Pep Guardiolan uransa parhaaksi valmentajaksi – kertoi miksi poistui Bayern Münchenistä
Toni Kroos siirtyi Bayern Münchenin organisaatioon kesällä 2006.
Vuotta myöhemmin Kroos nostettiin ensimmäistä kertaa Bayernin edustusjoukkueen mukaan. Kahta vuotta myöhemmin edessä oli laina Sami Hyypiän edustamaan Bayer Leverkuseniin.
Lainakauden jälkeen Kroos palasi Bayerniin ja nousi vuosien saatossa maailman parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon.
Viimeinen kausi Bayernissa sujui Pep Guardiolan alaisuudessa. Kroos on edelleen kiitollinen Guardiolalle. Kroosin mielestä Guardiola on paras mahdollinen valmentaja hänen ominaisuuksilleen.
– Hän taisteli viimeiseen päivään saakka siitä, että jäisin Bayerniin. Jos minun pitäisi valita täydellinen valmentaja vahvuuksilleni, valitsisin Guardiolan. Nautin todella paljon siitä vuodesta. Opin paljon ja kehityin valtavasti. Myöhemmin minun oli päätettävä, tekisinkö viisivuotisen jatkosopimuksen tietäen, että Pep saattaisi lähteä aikaisemmin muualle.
Palkkapyyntö esti jatkosopimuksen.
– Pyörittelin sitä päässäni. Lopulta Bayern teki sen helpoksi, koska emme päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Sellaista voi tapahtua. Bayern yllättyi siitä, kuin tein sen, minkä olin jo sanonut kuukausien ajan. Uskoin aina ansaitsevani sellaisen palkan. Bayern ajatteli eri tavalla. Sanoin alusta saakka, mitä halusin. Lopulta se oli minun päätökseni. He eivät halunneet maksaa sitä minulle ja lähdin.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”