Tuomas Virkkunen odottaa erityisesti yhtä joukkuetta MM-kisoissa: ”Maailmanmestaruus on realismia pitkästä aikaa”
Jalkapallon MM-kisat alkavat sunnuntaina.
Ennakkoon suurimmiksi voittajasuosikeiksi on nostettu Brasilia, Ranska ja Argentiina. Juuri Argentiina on se, jonka näkemistä selostaja Tuomas Virkkunenkin odottaa.
– Fiilistelen sitä aika paljon, enkä pelkästään [Lionel] Messin jäähyväisturnauksen vuoksi, vaan kuinka realistiselta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se maailmanmestaruus vaikuttaa, Virkkunen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
– Messinkin uraa olen tässä miettinyt, niin pari kertaa on valmentajavalintojen myötä viety mahdollisuus menestyä. 2014 Argentiina oli lähellä. Se oli hyvin valmennettu. Mutta nyt on oikeasti hienoa nähdä. Kun Lionel Scaloni pelasi, en olisi ikinä kuvitellut, että hänestä voisi tulla näin kova tekijä valmentajahommissa.
Argentiina pelasi tuoreimman harjoitusottelunsa torstai-iltana. Arabiemiraateista irtosi kevyt 5-0-voitto. Argentiina on nyt pelannut käsittämättömät 36 ottelua peräjälkeen ilman tappiota. Viimeisin tappio on heinäkuulta 2019. Tuolloin Argentiina hävisi Copa Américan välierissä Brasilialle.
Scaloni on onnistunut roolittamaan joukkueen edeltäjiään paremmin. Messin ja Lautaro Martínezin yhteispeli toimii, ja keskikentän kolmikko tasapainottaa pelaamista. Hieman tummia pilviä on ilmantuunut taivaalle loukkaantumisten myötä. Giovani Lo Celso, Nicolás González ja Joaquín Correa joutuvat jättämään kisat väliin vammojen vuoksi. González ja Correa ehdittiin jo kisaryhmään valita. Lo Celsoa ei, mutta hän olisi taatusti ollut joukkueessa.
– Argentiinan joukkueessa on sääli, ettei Lo Celso pysty pelaamaan [loukkaantumisen vuoksi]. Hän on niin erityyppinen kuin [Leandro] Paredes ja [Rodrigo] De Paul. Lo Celso on niin hyvä kuljettamaan palloa, hän olisi tuonut sen elementin siihen. Ei De Paulista tai Paredesista ole siihen, Virkkunen sanoo.
– Mutta nythän avautuu hyvin mahdollisesti paikka Enzo Fernándezille. Hän on kova. Hän on vetänyt Benficassa ihan sairaan hienosti. Tämä alkukausi on ollut ihan mielettömän lupaava. Mielenkiintoista nähdä, uskaltaako Scaloni heittää hänet tuohon avaukseen. Ja Argentiinasta on sanottava lisäksi, että [Ángel] Di Marían pitäisi olla kunnossa, että hänellä lähtisi homma toimimaan Lautaron ja Messin kanssa.
– Paredes vähän mietityttää, koska hän on jäänyt ihan nollaminuuteille Juventuksessa. Sen sijaan positiivisessa nostettava maalivahti Emiliano Martínez, koska hän on tällä hetkellä yksi kovimmista pilkkuhommissa. Jos mennään jatkopeleihin, pilkkukisoissa voidaan luottaa siihen, että tämä kaveri poimii [vetoja kiinni].
Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Lue myös
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Pikkuhuuhkajille hieno voitto!
- Tässä on Huuhkajien avauskokoonpano Maltaa vastaan – debytantti kentällä
- Aftonbladet: Huuhkajien pelaajaa viedään Englannin Mestaruussarjaan
- Fotbollskanalen: HJK keskustellut ruotsalaisvalmentajan kanssa
- Mika Lehkosuo kertoi: Näin Pikkuhuuhkajat lähtee Romanian kimppuun tärkeässä karsintaottelussa
- Cristiano Ronaldo menetti malttinsa – sai maajoukkueuransa ensimmäisen punaisen kortin
- Edellisestä arvokisapaikasta kulunut 25 vuotta – Norja käytännössä varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Ossi Virta löysi uuden työnantajan: ”Fiilikset ovat erittäin innostuneet”
- FotbollDirekt: KuPS asettanut suuren hintalapun avainpelaajalleen
- Haastattelu: Benjamin Källman otti kantaa rooliinsa Huuhkajissa
- FotbollDirekt: KuPS asettanut suuren hintalapun avainpelaajalleen
- Cristiano Ronaldo antoi pitävän lupauksen, jos Irlannin fanit buuaavat hänelle
- Haastattelu: Huuhkajien luottopelaajan siirto Bundesliigaan kaatui rahaan – ”Kävi lähellä”
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo kertoi mielipiteensä Palermon vaikeuksista
- Ossi Virta löysi uuden työnantajan: ”Fiilikset ovat erittäin innostuneet”
- Cristiano Ronaldo menetti malttinsa – sai maajoukkueuransa ensimmäisen punaisen kortin
- Haastattelu: Benjamin Källman otti kantaa rooliinsa Huuhkajissa
- Edellisestä arvokisapaikasta kulunut 25 vuotta – Norja käytännössä varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa