Viiden maalin trilleri! – Cristiano Ronaldo teki MM-kisahistoriaa
Portugali ja Ghana iskivät yhteen torstaina MM-lopputurnauksen alkulohkojen ensimmäisellä kierroksella. Portugali voitti vaiherikkaan ottelun lopulta 3-2.
Aiemmin tällä viikolla vapaaksi agentiksi jäänyt Cristiano Ronaldo teki ottelussa MM-kisahistoriaa. Ronaldo vei Portugalin pilkulta johtoon toisella jaksolla. Se teki Ronaldosta historian ensimmäisen pelaajan, joka on viimeistellyt maalin viidessä eri MM-lopputurnauksessa. Ronaldo on onnistunut maalinteossa MM-tasolla vuosina 2006, 2010, 2014, 2018 ja nyt Qatarin MM-kisoissa 2022.
Maaleja ja tilanteita vauhdikkaasta ottelusta ei puuttunut. Ghana ei luovuttanut Ronaldon pilkkumaalin jälkeen. André Ayew toi Ghanan tasoihin 73. minuutilla, mutta João Félix vei Portugalin toistamiseen johtoon viitisen minuuttia myöhemmin. Rafael Leão iski Portugalin kolmannen maalin ja näytti samalla ratkaisevan ottelun, mutta Ghana nousi jälleen peliin mukaan Osman Bukarin loppuhetkien maalilla.
Ottelun viimeisillä hetkillä Ghanan Iñaki Williams oli tuoda joukkueensa tasoihin, kun Portugali-vahti Diogo Costa avasi peliä, eikä huomannut taakse jäänyttä Williamsia, joka ryösti maalivahdilta pallon, mutta liukastui eikä siten onnistunut iskemään palloa tyhjään maaliin.
LUE MYÖS
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
