Australia haastoi Argentiinan tosissaan MM-neljännesvälierissä – puolivälierissä odottaa todellinen huippuottelu
Käynnissä olevan MM-lopputurnauksen ensimmäinen puolivälieräpari on selvillä.
Hollanti ja Argentiina kohtaavat toisensa ensi viikolla puolivälierissä. Argentiina voitti lauantai-iltana neljännesvälieräottelussaan Australian lopulta 2-1. Hollanti oli voittanut aiemmin lauantaina Yhdysvallat 3-1.
Argentiina lähti luonnollisesti Australia-otteluun suurena ennakkosuosikkina, mutta lopulta kamppailua oli odotettua tasaisempi.
Leo Messi siirsi ammattilaisuransa 1000. ottelussa Argentiinan johtoon noin kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Maali oli Messille uran ensimmäinen MM-kisojen pudotuspelivaiheessa. Samalla Messistä tuli Argentiinan MM-kisahistorian eniten maaleja tehnyt pelaaja.
Julián Álvarez vei Argentiinan kahden maalin etumatkalle toisen jakson alussa ja näytti samalla laittaneen ottelun pakettiin, mutta Australia tuli melkoisella onnenkantamoisella maalin päähän vartti ennen loppua. Craig Goodwinin laukaus kimposi Enzo Fernándezin kautta ohi Emi Martínezin. 2-1. Molemmat joukkueet kykenivät luomaan laadukkaita maalipaikkoja loppuhetkillä, mutta lisämaaleja ei lopulta nähty.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi