Brasilia on tanssahtelemassa ylivoimaisesti puolivälieriin – valmentajakin pani jalalla koreasti
Brasilia johtaa Etelä-Koreaa parhaillaan pelattavassa miesten MM-kisojen neljännesvälierässä jo 4-0, kun ensimmäinen puoliaika on takana.
Seleção siirtyi johtoon jo seitsemän minuutin jälkeen. Raphinhan syöttö painui maalin edustalta pelaajaröykkion läpi, mutta taka-alueella oli odottelemassa Vinícius Júnior, joka latasi pallon sisään.
Neymar tuplasi brassien johdon viisi minuuttia myöhemmin rangaistuspotkusta ja vajaan puolen tunnin kohdalla Richarlison sai kunnian viimeistellä kolmannen osuman näyttävän kuvion päätteeksi.
Brassit laittoivat jokaisen maalinsa jälkeen tanssiksi, ja kolmannen osuman jälkeen myös päävalmentaja Tite innostui tanssahtelemaan pelaajiensa kanssa. Richarlison tuuletti ensin maaliaan muiden avauksen pelaajien kanssa ja juoksi sitten sivurajalle, jossa Tite odotti häntä ringissä vaihtopelaajien kanssa.
Avausjaksoa oli jäljellä kymmenisen minuuttia, kun Brasilia osui vielä kerran ennen taukoa. Vinícius Júniorilla oli maalin edessä monta vaihtoehtoa, mutta hän chippasi pallon korealaispuolustajien yli Lucas Paquetálle, joka laukoi pallon suoraan ilmasta verkkoon.
Brasilian ja Etelä-Korean välisen ottelun voittajaa odottaa puolivälierässä Kroatia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
