Ainakin torstain ottelun avausjaksoon peilaten sensaatiomaisen tappion Japanille kärsinyt Espanja jatkaa MM-turnaustaan pudotuspelillä Marokkoa vastaan. Lohkovoittoon rynninyt Japani puolestaan kohtaa seuraavassa vaiheessa Kroatian.

On loputtomiin spekuloitava aihe, kumman vastustaja on ”helpompi” – todellisuudessa helppoja vastuksia ei tässä vaiheessa enää ole, jos on kisoissa ylipäänsä mukana ollutkaan.

La Roja -luotsi Luis Enrique puhui joukkueensa viimeisen lohko-ottelun jälkeen harmistuneena, mutta analyyttisena.

– Meillä oli viiden minuutin paniikki. He tekivät kaksi maalia ja olisivat voineet tehdä kaksi lisää. Sitten ottelun loppu oli taas vaikea, he sulkivat pelin täysin. Japani voitti lohkon ansaitusti, ja me olemme kakkosia. Se ärsyttää minua, valmentaja puhisi La1:lle.

– Kun Japanin kaltaisella joukkueella ei ole mitään hävittävää, he saattavat nousta ilmaan kuin lentokone.