FIFA riisti englantilaistuomarilta mahdollisuuden MM-finaalissa – 40 vuotta vanha sota erikoisen päätöksen taustalla
FIFA on evännyt Anthony Taylorilta mahdollisuuden viheltää Qatarin MM-finaalin päätuomarina.
Timesin tietojen mukaan FIFA ei harkinnut englantilaista Tayloria hänen kansalaisuutensa vuoksi, koska Argentiina on finaalin toinen joukkue.
FIFA ei haluaa valita tuomareita maista, joilla on negatiivisia yhteyksiä finaalimaihin. Liitto yrittää näin välttää mahdollisuuksia puolueellisuuteen.
Times kertoo FIFA:n pitäneen Tayloria Qatarissa, mutta löi myöhemmin maton alta vietyään mahdollisuuden tuomaroida finaalipelin. Päätös liittyy vuonna Falklandin sotaan.
Vuonna 1982 Argentiinan itäpuolella sijaitsevilla Falklandin saarilla käyty sota puhuttaa edelleen maan kansaa. Sodan syynä oli Argentiinan valtion halu saada Iso-Britannian omistamat saaret itselleen.
Argentiinan sotilashallitus yritti saaren valtausta, mutta Britannia voitti taistelun.
Britit ovat omistaneet Falklandin saaret vuodesta 1841 lähtien.
Taylor oli sodan aikana neljävuotias.
Argentiinan pelaajat lauloivat Kroatiasta otetun 3-0-välierävoiton jälkeen suosittua ”Muchachos”-laulua, jossa viitataan Falklandin sotaan.
Laulu sisältää säkeen ”v*tun englantilaiset” ja Falklandin saariin viitataan niiden argentiinalaisella Malvinas-nimellä.
Myös Argentiinan kannattajat ovat laulaneet laulua Qatarin MM-kisoissa.
Lähteet. Times ja Mirror
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille

- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä