Katso! Argentiina ilkkui pukuhuoneessaan Ranskan tähtipelaajalle – ”Hiljainen hetki Mbappélle!”
Argentiinan joukkue ilkkui sunnuntaina pukuhuoneessaan Kylian Mbappélle kaadettuaan miesten MM-finaalissa hänen edustamansa Ranskan rangaistuspotkukilpailussa.
Mbappé, 23, tehtaili loppuottelussa hattutempun Argentiinan verkkoon ja onnistui omalta osaltaan myös rangaistuspotkukilpailussa, mutta hänen urotekonsa eivät riittäneet Ranskalle toiseen peräkkäiseen maailmanmestaruuteen.
Kahdeksan maalia kaikkiaan paukuttanut Mbappé oli lopulta Qatarin MM-kisojen paras maalintekijä.
Argentiinan toppari Nicolás Otamendi latasi joukkueen kultajuhlista sosiaalisen mediaan videon, jossa Argentiinan pelaajat kuittailivat Ranskan ykköstähdelle.
Goalin mukaan La Albicelesten pelaajat tanssivat ympäri pukuhuonetta ja lauloivat yhdessä ”minuutin hiljainen hetki”, minkä perään maalivahti Emiliano Martínez huusi perään ”Mbappélle, joka on kuollut!”.
Argentiinan pelaajista Angel Di María ja Leandro Paredes ovat pelanneet Mbappén kanssa Paris Saint-Germainissa ja Lionel Messi on tällä hetkellä hänen joukkuekaverinsa pariisilaisseurassa.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein