Louis van Gaal puhuu jo maailmanmestaruudesta: ”Jäljellä on kolme ottelua”
Hollanti on edennyt MM-lopputurnauksessa puolivälierävaiheeseen. Se kohtaa ensi viikolla puolivälierissä Argentiinan. Hollanti voitti lauantaina neljännesvälierissä Yhdysvallat 3-1.
Hollannin A-maajoukkueen kokenut päävalmentaja Louis van Gaal on luottavainen tulevasta. Van Gaal muistutti, että jo useat huippujoukkueet ovat pudonneet MM-lopputurnauksesta. Muun muassa Belgian, Saksan ja Uruguayn kaltaiset laatujoukkueet jäivät ulos pudotuspeleistä.
– Tunnen ihmisten antaman tuen ja hyväksyn saamani kritiikit, sillä se kuuluu tähän ammattiin. Mutta on muistettava, että useampi huippujoukkue on jo pudonnut tästä turnauksesta. Ja me jatkamme täällä.
Van Gaal valmensi Hollannin A-maajoukkueen pronssille kesän 2014 MM-lopputurnauksessa. Nyt tavoite on korkeammalla. Van Gaal tiedostaa Hollannin kykenevän parhaimmillaan voittamaan jopa maailmanmestaruuden, vaikkei joukkue kuulukaan mestarisuosikkeihin.
– Voimme voittaa maailmanmestaruuden. En sano, että voitamme sen, mutta olemme edelleen mukana ja jäljellä on kolme ottelua. Tietenkin tulen onnelliseksi katsoessani näitä pelaajia ja tunnen ylpeyttä tästä joukkueesta.
Hollanti ja Argentiina kohtaavat toisensa perjantai-iltana.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia

- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku