Portugali putosi MM-kisoista – Pepe syytti tuomaria: ”Uskomatonta”

Portugalin MM-kisaurakka on päättynyt. Marokko voitti Portugalin puolivälierissä 1-0 ja eteni välieriin.
Portugalille kyseessä on luonnollisesti suorastaan valtava pettymys. Portugali haki aktiivisesti tasoitusmaalia koko toisen jakson, mutta ei onnistunut maalinteossa ja lähtee tuota pikaa kotimatkalle.
Monelle Portugalin pelaajalle kyseessä oli todennäköisesti uran viimeiset MM-kisat. Yksi heistä on 39-vuotias Pepe, joka nousi avausottelun jälkeen Portugalin avauskokoonpanoon ja pelasi henkilökohtaisella tasolla hyvät kisat.
Pepe pettyi lauantaiseen tuomaritoimintaan ja Marokon pelitapaan.
– Emme pelanneet toisella jaksolla ollenkaan. On uskomatonta, että argentiinalainen tuomari päästetään viheltämään tällaisessa ottelussa. En sano, että hän olisi ollut ratkaiseva, mutta tuomari ei antanut meidän pelata. Marokon maalivahti pelasi jatkuvasti aikaa, mutta lisäaikaa tuli vain kahdeksan minuuttia.
– Olimme ainoa joukkue, joka halusi pelata jalkapalloa. Meillä oli riittävästi laatua voittaa maailmanmestaruus, mutta emme yltäneet siihen, Pepe latasi ottelun jälkeen.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan