Ranskan MM-joukkue jakautumassa kahteen leiriin – keskiössä puolustajan huonot esitykset
Ranskan maajoukkue on jakautumassa kahteen leiriin puolustaja Benjamin Pavardin esitysten takia, kertoo L’Équipe.
Pavard, 26, pelasi 89 minuuttia, kun Ranska voitti miesten MM-kisojen avausottelussaan Australian 4-1. Hän oli kuitenkin osasyyllinen vastustajan maaliin ja sai penkkikomennuksen Ranskan seuraavaan otteluun, jossa Les Bleus voitti Tanskan 2-1.
Ranska varmisti jatkopaikkansa jo ennen viimeistä lohkopeliä, ja monet odottivat, että Pavard saisi uuden mahdollisuuden avauskokoonpanossa Tunisiaa vastaan. Hän vietti kuitenkin jälleen koko pelin vaihtopenkillä.
Tunisia-ottelun jälkeen Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps sanoi enempää tarkentamatta, että hän jätti Pavardin vaihtopenkille, koska puolustaja ”ei ollut oikeassa mielentilassa”.
L’Équipe kertoo, että Deschamps antoi Pavardille kovaa palautetta kisojen avausottelun jälkeen, ja puolustaja on joutunut myös joidenkin joukkuekaveriensa silmätikuksi.
Muun muassa laitahyökkääjä Ousmane Dembélé on ollut todella tyytymätön Pavardin suoritustasoon, mutta esimerkiksi Hugo Lloris ja Olivier Giroud ovat puolustajan tukena.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”