Thibaut Courtois kumosi puheet Belgian kultaisesta sukupolvesta: ”Tämä on hieman häpeällistä”
Belgian MM-lopputurnausurakka epäonnistui pahemman kerran, kun se jäi ulos pudotuspelivaiheesta. Belgia sijoittui lohkossaan kolmanneksi.
Meneillään olevaa turnausta pidettiin yleisesti Belgian kultaisen sukupolven viimeisenä mahdollisuutena menestykseen. Lukuisista laatupelaajistaan tunnettu joukkue on ikääntynyt merkittävästi ja nämä kisat jäivät todennäköisesti monen viimeiseksi arvoturnaukseksi.
Belgian A-maajoukkuemaalivahti Thibaut Courtois oli luonnollisesti pettynyt joukkueensa esitykseen MM-kisoissa.
– Näissä MM-kisoissa ja edellisissä EM-kisoissa emme olleet oma itsemme. Tämä on hieman häpeällistä. Katsotaan, mitä tapahtuu. Kuka jää maajoukkueeseen ja kuka lopettaa maajoukkueuransa. Jalkapallo etenee nopeasti. Maaliskuussa pelataan jo EM-karsintoja.
Courtois’n mukaan kultaista sukupolvea ei ole koskaan ollut olemassakaan.
– On vaikea kutsua tätä joukkuetta kultaiseksi sukupolveksi, koska emme voittaneet mitään. Emme ole kultainen sukupolvi. Olemme hyvin lahjakas sukupolvi ja pelaajamme pelaavat Euroopan parhaissa seuroissa. Osoitimme edellisissä MM-kisoissa 2018, että olimme hyvin jalkapalloa pelaava joukkue.
Real Madridia seuratasolla edustava Courtois haluaa pelata seuraavissa MM-kisoissa, jotka pelataan kesällä 2026.
– Se on tavoitteeni. Meillä on edelleen hyviä tämä sukupolven pelaajia ja lisäksi saamme mukaan uutta verta. Odotan poistuvani maajoukkueesta hyvällä hetkellä. Ei tällaisella hetkellä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa
- Haastattelu: Viljami Sinisalo sai mahdollisuuden Celticin tolppien välissä – ”Täällä sut heitetään syvään altaaseen”