Di Marzio: Serie A:n sarjakärki hankkimassa Marokon MM-sensaation – arvo siirtomarkkinoilla noussut huimasti
Marokon MM-sensaatio Azzedine Ounahi on löytämässä pian uuden työnantajan.
Ranskan pääsarjaseura Angersia edustava keskikenttäpelaaja on herättänyt Napolin kiinnostuksen.
Gianluca Di Marzion saamien tietojen mukaan Napoli on jo tehnyt noin 15 miljoonan euron arvoisen tarjouksen Angersille Ounahista.
Napoli on valmis jättämään Ounahin lainalle Angersiin loppukaudeksi. Angersin seurajohdosta on todettu, että seura on valmis tekemään kaupat Ounahista vain, jos pelaaja voi jäädä loppukaudeksi lainalle Angersiin. Napoli on valmis kunnioittamaan Angersin toivetta.
22-vuotiaan Ounahin markkina-arvo on kasvanut huimasti MM-kisojen jälkeen. Transfermarkt arvioi Ounahin arvoksi ennen kisoja 3,5 miljoonaa euroa. Nyt arvo on 15 miljoonassa eurossa.
Seurat neuvottelevat parhaillaan siirrosta. Myös valioliigaseura Leicester on osoittanut kiinnostuksensa Ounahia kohtaan.
Ounahi oli viemässä Marokkoa upeasti MM-välieriin joulukuussa. Marokko sijoittui turnauksessa neljänneksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”