Erling Haalandin hurja vire jatkuu – nykyinen maalimäärä olisi riittänyt Valioliigan maalikuninkuuteen viime vuosina
Erling Haaland teki hattutempun sunnuntaina Wolverhamptonin verkkoon Valioliigassa.
Kyseessä oli Haalandille sarjakauden neljäs hattutemppu. Haaland on nyt tehnyt peräti 25 maalia Valioliigassa, vaikka hän on pelannut vasta 19 sarjaottelussa. Haaland johtaa ylivoimaisesti Valioliigan maalipörssiä. Maalipörssin toisena oleva Harry Kane on jäänyt kymmenen maalin päähän Haalandista.
Haaland olisi voittanut nykyisellä maalimäärällään maalikuninkuuden neljällä edellisellä valioliigakaudella. Neljän edellisen kauden aikana Valioliigan maalikuninkuus on voitettu 22-23 maalilla.
Haalandista tuli myös sunnuntain maali-iloittelun myötä nopeiten neljä hattutemppua Valioliigassa tehnyt pelaaja. Ruud van Nistelrooy piti ennätystä hallussaan tehtyään neljännen hattutemppunsa 65. valioliigaottelussa, mutta Haaland tarvitsi siihen vain 19 ottelua.
Pep Guardiola otti Haalandin vaihtoon tunnin kohdalla, kun Manchester City johti ottelua 3-0. Ottelu päättyi samoihin lukemiin. Manchester City nousi ainakin hetkeksi kahden pisteen päähän kaksi ottelua vähemmän pelanneesta Arsenalista.
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa