GdS: Ranskan MM-tähti on pian vapaa agentti – sai Juventukselta valtavan jatkosopimustarjouksen
Adrien Rabiot pelasi hienon syyskauden Juventuksen riveissä.
Rabiot oli jo jättämässä Juventuksen viime kesänä, ja häntä tarjottiin muun muassa Manchester Unitedille, mutta Rabiot’n palkkapyyntö oli liikaa englantilaisseuralle ja Rabiot jäi siten Juventukseen.
Keskikenttäpelaajan piti alustavasti jäädä pieneen rooliin Juventuksessa kuluvalla kaudella, mutta aiemmin varsin kaksijakoisesti esiintynyt Rabiot yllätti monet ja pelasi useita laadukkaita otteluita Juventuksen keskikentällä. Rabiot on sittemmin napannut selvän avauskokoonpanon paikan itselleen Massimiliano Allegrin alaisuudessa.
Rabiot iski syyskaudella komeat viisi maalia Juventuksen paidassa.
27-vuotiaan Rabiot’n sopimus Juventuksen kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, eivätkä osapuolet ole allekirjoittaneet uutta jatkosopimusta.
Rabiot’n odotetaan vaihtavan maisemaa vapaana agenttina, mutta Juventus yrittää pitää kaikin keinoin kiinni Ranskan A-maajoukkuepelaajasta.
La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan Juventus on tarjonnut Rabiot’lle uutta jatkosopimusta ja palkankorotusta. Rabiot tienaa parhaillaan seurassa peräti seitsemän miljoonaa euroa, koska saapui Juventukseen vapaana agenttina. Juventus tarjoaa Rabiot’lle samaa palkkaa, mutta mukaan tulisi helposti saavutettavissa oleva 1-2 miljoonan euron bonus.
Lehden mukaan Rabiot’lla ei ole kiirettä tulevaisuutensa suhteen ja ranskalainen päättää kevään aikana, missä pelaa ensi kaudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Michael Olisen some-temppu ihmetytti faneja – takana oli koskettava tarina
- Matias Siltanen avautui vaikeasta siirtosaagasta: “Ehkä urani raskain viikko”
- Didier Deschamps: ”Espanja on ehdoton ennakkosuosikki”
- Katso video: Norjan MM-sankarit palasivat kotiin – huima vastaanotto
- Ex-Valioliiga-hyökkääjä latasi suorat sanat MM-välierästä: ”Englanti murskaa Argentiinan”
- Englannille ilouutisia – MM-tähti pelikunnossa kohtalon otteluun
- LIVESEURANTA: Mieletön välierä – Ranska vastaan Espanja!
- John Terry MM-välierästä: ”Englannilla on paperilla paljon parempi joukkue”
- Ranskan päävalmentaja paljasti – tämä on Kylian Mbappén pelikunto ennen MM-välierää
- Lamine Yamal paljasti syntymäpäivätoiveensa ennen MM-välierää
- MM-kisoista pudotettu videotuomari, 38, on kuollut
- Altti Hellemaa siirtyy Allsvenskanista Veikkausliigaan
- Matias Siltanen aloitti Djurgårdenin pelin poikkeuksellisesti penkiltä – näin seura kommentoi
- Zlatan Ibrahimovićilta brutaali tuomio Englannin MM-pelaajasta: ”Yksi mies vajaalla”
- Erling Haaland myönsi: ”Olen aivan loppu”
- Fifan myöntämä poikkeuslupa pääsee käyttöön viimeistä kertaa – MM-välierä kohteena
- Äkkirikastunut englantilaisseura iski taas – kiinnitti kaikkien tavoitteleman supertähden
- Peter Crouch: Tuomari teki oikean ratkaisun hylättyään Norjan maalin – ”Sinun on mentävä maahan…”
- Xabi Alonso teki radikaalin ratkaisun – Chelsea-tähti jätettiin ulos
- ”Jalokivi” pysyy Italian Serie A:ssa