SZ: Bayern München löytämässä ratkaisun maalivahtiongelmaansa – hankkimassa kokeneen veräjänvartijan
Bayern München etsii uutta maalivahtia. Manuel Neuer mursi jalkansa joulukuussa hiihto-onnettomuudessa ja on loppukauden sivussa pelikentiltä.
Bayern yritti saada Alexander Nübelin takaisin AS Monacosta, mutta AS Monaco ei halua purkaa lainasopimusta, eikä Nübel halua palata kesken kauden Bayerniin.
Saksalaislähteiden mukaan Bayern on kääntänyt katseensa kohti Mönchengladbachia.
Bayern haluaa hankkia Yann Sommerin Borussia Mönchengladbachista. Süddeutschen Zeitungin saamien tietojen mukaan Sommer on halukas siirtymään kesken kauden Bayerniin. Borussia Mönchengladbach on valmis kunnioittamaan Sommerin toivetta, mutta haluaa Bayernin maksavan maalivahdista noin viisi miljoonaa euroa.
Siirron on määrä toteutua tuota pikaa. Bayern matkustaa loppuviikosta harjoitusleirille ja haluaa Sommerin mukaan.
Hiljattain 34 vuotta täyttänyt Sommer on noussut Borussia Mönchengladbachissa seuralegendan asemaan. Maalivahti on edustanut seuraa kahdeksan ja puolen vuoden ajan ja pelannut Borussia Mönchengladbachissa komeat 335 ottelua. Sommer on ollut vuosikausien ajan Sveitsin A-maajoukkueen ykkösvahti.
LUE MYÖS
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”