Lukas Hradeckyn metsälenkki muuttui pakojuoksuksi uhkaavaa vaaraa vastaan: ”Luojan kiitos selvisin siitä”
Huuhkajien Lukas Hradeckyn metsälenkki muuttui kesällä 2019 pakojuoksuksi karhua karkuun.
Hradecky oli Slovakiassa kotikaupungissaan Bratislavassa lomalla ja suoritti itsenäistä harjoittelua. Kesken lenkin paikallisessa metsässä suomalaisvahti havaitsi uhkaavaa liikettä.
– Näin liikettä pienen välimatkan päästä. En jäänyt katsomaan onko se karhu vai iso koira. Otin jalat alleni ja luojan kiitos selvisin siitä, jos se tosiaan oli karhu, Hradecky muisteli tapahtumaa BILD:lle.
Hradecky kertoo seuransa Bayer Leverkusenin tilastoineen datan pakojuoksustaan. Maalivahdilla oli käytössään lenkin aikana mitä ilmeisemmin seuran tarkkailema aktiivisuusranneke.
– Meidän fysioterapeutit voivat vahvistaa, että sykkeeni oli silloin korkeampi kuin koko kesän juoksuissa. Data siitä siirtyi elektronisesti seuralle, Hradecky kertoi.
Slovakiaa asuttaa BILD:in tietojen mukaan 1200 vapaata karhua. Lukema on yksi Keski-Euroopan suurimmista.
Leverkusen on noussut uuden päävalmentajansa Xabi Alonson alaisuudessa heikojn alkukauden jälkeen sijalta 17 kuudenneksi. Joukkue aloittaa torstaina Eurooppa-liigan puolivälierät belgialaista Union Saint-Gilloisea vastaan.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa