KuPS aloitti urakkansa vakuuttavasti Suomen Cupissa – neljännesvälierissä ainakin kolme Kakkosen joukkuetta
Suomen Cupin viides kierros pelataan tällä viikolla.
Tiistaina Honka pudotti HJK:n lopulta rangaistuspotkuilla. Lisäksi Ykkösessä pelaava HIFK haki vierasvoiton FC Lahdesta. Lue lisää tiistaisista cupin otteluista täältä.
Keskiviikkona pelattiin 11 ottelua. Mukaan mahtui yksi veikkausliigaseurojen kohtaaminen. AC Oulu voitti FC Hakan rangaistuspotkuilla ja eteni turnauksen neljännesvälierävaiheeseen.
Miesten Nelosessa pelaava TuRaKe isännöi pääsarjaseura IFK Mariehamnia. IFK Mariehamn voitti ottelun tylysti 7-0. Niin ikään Nelosessa pelaava HooGee kohtasi Espoossa SalPan. SalPA kaatoi HooGeen niin ikään varsin tylysti 6-0. SalPa kohtaa neljännesvälierissä yhteistyöseuransa FC Interin.
Hienosti Ykkösen kauden aloittanut Gnistan vieraili Kotkassa KTP:n vieraana. Tasaisesti edennyt ottelu päätyi rangaistuspotkuihin. KTP oli niissä parempi 4-1 ja eteni jatkoon. Myös Tampereella nähtiin pääsarjatason ja Ykkösen välinen kohtaaminen. Ykkösessä pelaava KäPa johti Ilvestä vielä vartti ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta Ilves nousi lopulta 3-1 -voittoon.
Hallitseva Suomen Cupin mestari KuPS aloitti cup-urakkansa kaatamalla JJK:n vieraskentällä 2-0. Sebastian Dahlström ja pilkulta osunut Jasse Tuominen vastasivat KuPSin maaleista.
Neljännesvälierissä nähdään myös vähintään kolme Kakkosen joukkuetta. VIFK, Pallo-Iirot ja Honka Akatemia etenivät jatkoon. Honka Akatemia kohtaa neljännesvälierissä Hongan edustusjoukkueen.
Viides kierros pelataan päätökseen torstaina, kun VJS ja PEPO iskevät yhteen Myyrmäessä.
Suomen Cupin neljännesvälieräparit arvotaan 6.6. Ottelut pelataan 22.6.
LUE MYÖS:
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan