José Mourinho sai törkypuheistaan ison rangaistuksen

AS Roman päävalmentaja José Mourinho on saanut Euroopan jalkapalloliitolta (UEFA) neljän ottelun toimitsijakiellon.
Pannan takana on Mourinhon käytös päättyneen kauden Eurooppa-liigan finaalissa Sevillaa vastaan. Roma hävisi loppuottelun rangaistuspotkukilpailussa.
UEFA:n mukaan Mourinho käytti ”loukkaavaa kieltä” tuomaria kohtaan.
Finaalin jälkeen Mourinho kritisoi erotuomari Anthony Taylorin linjaa ottelussa. Lisäksi portugalilaisluotsi ikuistettiin pelin jälkeen huutelemassa Taylorille stadionin parkkihallissa. Mourinho muun muassa kutsui Taylorin esitystä ”vitun häpeälliseksi”.
Mourinhon panna tarkoittaa sitä, että hän on sivussa valtaosan AS Roman ensi kauden lohkopeleistä Eurooppa-liigassa. Lohkovaiheessa kukin joukkue pelaa kuusi ottelua ja Mourinho on sivussa neljästä.
UEFA on määrännyt AS Romalle myös muita rangaistuksia finaalin tapahtumista. Italialaisseura on saanut yhteensä 55 000 euron sakot kannattajiensa ja pelaajiensa epäasiallisesta käytöksestä. Fanit muun muassa sytyttivät katsomossa ilotulitteita ja heittelivät esineitä.
Lisäksi Roma on määrätty ottamaan yhteyttä Unkarin jalkapalloliittoon 30 päivän kuluessa kannattajiensa aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Finaali pelattiin Unkarin pääkaupungissa Budapestissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vihaiset Sevilla-fanit tunkeutuivat seuran harjoituskeskukseen
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Ilvekselle kauden ensimmäinen Pirkanmaan herruus viime hetken maalilla
- Simo Valakarin St. Johnstone nappasi huipputärkeän voiton Skotlannissa
- Katso: Leo Walta teki taas upean maalin
- Toni Koskela valittiin Superettanin kuukauden valmentajaksi
- Anssi Suhosen HSV nousi viimein Saksan pääsarjaan
- Moshtagh Yaghoubi löysi uuden seuran – palaa HIFK:hon
- Katso: Robin Lod iski komean maalin Inter Miamin verkkoon
- Haastattelu: IF Gnistanissa ihastuttanut AJ Marcucci taistelee peliajasta MLS:ssä – ei poissulje paluuta Suomeen – ”Gnistan ilmestyi kuin tyhjästä”
- Romano: Real Madridin valmentajakuvioille ratkaisu
- Barcelona ja Arsenal kiinnostuneita Bundesliiga-pelaajasta
- Lehti: Bayern Münchenin neuvottelut Leverkusenin supertähdestä loppusuoralla – näin kommentoi Alonso