Ricardo Duarte jättää AC Oulun kauden päätteeksi
AC Oulun päävalmentaja Ricardo Duarte jättää seuran kuluvan kauden jälkeen.
Hänen sopimuksessaan olisi jatko-optio vielä ensi kaudesta, mutta seura kertoo tiedotteessaan, että ”osapuolet ovat päätyneet yhdessä ratkaisuun” jossa optiovuotta ei käytetä.
Portugalilainen Duarte, 43, aloitti Oulun peräsimessä lokakuussa 2021. Viime kaudella hän johdatti joukkueensa Veikkausliigassa seitsemänneksi ja siten eurolopputurnaukseen, jossa se putosi VPS:lle.
Oulu on jatkanut nousujohteisia esityksiään tällä kaudella. Kirjoitushetkellä Duarten miehistö on sarjassa neljäntenä, ja se on edennyt Suomen Cupissa neljän parhaan joukkoon. Kevään liigacupissa Oulu ylsi aina finaaliin saakka, mutta kärsi siellä 1-2-tappion HJK:lle.
– Ricardo on yhteisissä keskusteluissa korostanut sitä, että johtuen viimeisistä kolmen vuoden intensiivistä pesteistä, hän on havainnut tämän kauden aikana ettei omaa enää tarvittavaa energiaa jatkaakseen AC Oulun valmentajana myös ensi kaudella. Näin ollen olemme päätyneet yhdessä ratkaisuun, että yhteistyö päättyy ainakin tällä erää tähän kauteen, kommentoi AC Oulun urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen.
– On ollut kunnia toimia AC Oulun päävalmentajana lähes kahden vuoden ajan, ja nyt tämä ajanjakso lähestyy loppuaan. Olen pyytänyt, että työsopimukseni päättyisi tämän kauden päätteeksi. Olen silti täysin omistautunut saattamaan kauden loppuun asti ja saavuttamaan parhaat mahdolliset tulokset, sanoi Duarte.
LUE MYÖS:
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa