”Robert Taylor on muuttunut Ángel Di Maríaksi”
Inter Miamin suomalaisvahvistus Robert Taylor on tehnyt Lionel Messin tulon jälkeen kolme maalia ja syöttänyt kaksi Liigojen cupissa.
Taylor äityi jälleen urotekoihin ja alusti Messin ensimmäisen maalin, kun Orlando City kaatui keskiviikkona numeroin 3–1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Taylor oli vahvasti mukana myös, kun Messi naulasi toisen osumansa. Hän keskitti pallon vasemmalta lähelle rangaistuspilkkua, josta Josef Martínez jatkoi sen Messille.
Messi on tehnyt vajaassa kolmessa ottelussa viisi maalia. Taylorin, 28, kauden kokonaismaalimäärä on myös viisi.
– Robert Taylor on muuttunut Ángel Di Maríaksi Messin tulon jälkeen, kommentoi The Athleticin Tom Bogert X:ssä/Twitterissä viitaten argentiinalaistähteen, joka on aina parhaimmillaan maajoukkueessa Messin rinnalla.
CBS:n toimittaja Matteo Bonetti heitti puolestaan esiin ajatuksen, että Taylorin ja Messin välisissä kemioissa on Francesco Tottin ja Antonio Cassanon sekä Xavin ja Andrés Iniestan yhteispeliin verrattavaa vaivattomuutta.
Muokattu 3.8. klo 10.31: Lisätty maininta Matteo Bonettin twiitistä.
Lue lisää:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti kahdeksanvuotiaan HJK-juniorin valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa