Toni Korkeakunnas vahvisti huonot uutiset Niki Mäenpäästä – ”Hän kuuli pamahduksen”
Toni Korkeakunnas on antanut päivityksen Niki Mäenpään loukkaantumisesta. HJK:n ykkösvahti jätti kentän 10 minuutin jälkeen torstain Konferenssiliigan lohkovaiheen kotiottelussa PAOK Thessalonikia vastaan. Kreikkalaisvieraat nappasivat Töölöstä pisteet 2-3-lukemin.
Mäenpää, 38, rikkoi pohkeensa antaessaan pitkää avausta ottelun yhdeksännellä minuutilla. Veteraanivahti kuljetettiin paareilla pois.
– Kyllä se pahasti meni. Hän kuuli pohkeesta pamahduksen, HJK:n päävalmentaja Korkeakunnas kommentoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
Mäenpään avauskympin jälkeen korvannut Jesse Öst joutui astumaan kovan paikan eteen. 32-vuotias pietarsaarelainen oli nähty viimeksi HJK:n tolppien välissä elokuun alussa Veikkausliigan ottelussa IFK Mariehamnia vastaan.
Korkeakunnaksen papereissa Öst suoriutui hyvin vaikeissa olosuhteissa.
– Jesse tuli hyvin sisään. Hän oli rauhallinen peliä avatessa ja otti muutaman hyvän kopinkin. Siihen me emme kaatuneet tänään, HJK-luotsi arvioi.
HJK jatkaa ottelujaan Konferenssiliigan G-lohkossa lokakuun viidentenä päivänä. Toisella kierroksella edessä on vierailu Skotlantiin Aberdeenin luokse.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”