Luis Suárez menetti avauksen paikkansa maajoukkueessa – näin konkarihyökkääjä kommentoi uutta rooliaan

Luis Suárez on menettänyt avauskokoonpanon paikkansa Uruguayn A-maajoukkueessa.
Tammikuussa 37 vuotta täyttävä konkarihyökkääjä on päässyt edellisen kerran avaukseen maajoukkueessa noin vuosi sitten. Suárez aloitti marraskuun MM-karsintaottelut penkiltä. Hyökkääjä pelasi reilun vartin Boliviaa vastaan, mutta Argentiina-ottelu sujui kokonaan penkillä.
Uruguayn A-maajoukkueen päävalmentaja Marcelo Bielsa on nostanut Darwin Núñezin ykköskärjekseen. Núñez on vastannut huutoon, sillä hän iski maalin Argentiinan verkkoon ja osui kahdesti Bolivia-ottelussa.
Suárez hyväksyy muuttuneen roolinsa.
– Uudenlaiset tilanteet on hyväksyttävä. Hyväksyin sen, kun Barcelona halusi päästä minusta eroon. Hyväksyin sen, kun menetin avauksen paikan Atléticossa. Minun on nyt myös hyväksyttävä se, että maajoukkueessa edelläni on yksi maailman parhaista hyökkääjistä.
– Minun on vain nautittava ja yritettävä auttaa joukkuetta tästä roolista. Kaikkien uruguaylaisten on annettava aplodit Darwinille. Se, mitä hän on tehnyt on todella hienoa. Roolini maajoukkueessa on muuttunut ja olen onnellinen voidessani auttaa joukkuetta, Suárez summasi.
– Minun on autettava Darwinia. Olen itsekin ollut tuossa iässä ja samassa tilanteessa. Emme voi verrata häntä minuun. Toivottavasti hän voi ylittää useat saavutukseni. Meidän on nautittava Darwinista.
Uruguay on aloittanut MM-karsintaurakkansa hienosti. Kuudesta ottelusta tuloksena on neljä voittoa ja karsintalohkon toinen sija.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tähtihyökkääjä jättämässä Juventuksen
- Legendaarisella Valioliiga-stadionilla pelattiin historian viimeinen ottelu
- Harry Kane jälleen Bundesliigan maalikuningas!
- Manchester United ryösti suurseuran valmentajan – mestaruutta juhlittiin silti
- Romano: Argentiinan supertähti jättää seuransa
- Neljällä Huuhkajat-pelaajalla kausi päättyi katkeraan pettymykseen
- Viimeiset europaikat ratkaistiin Saksassa – yksi isoista jäi rannalle
- Cristiano Ronaldo on yhdellä mittarilla edelleen maailman arvokkain
- Nigerialaista A&A Kiviasennus Palvelut FC:tä epäillään sopupelistä – näin yhtiön pomo kommentoi
- Real Madrid teki jättikaupan Valioliigaan – myös Juventus hyötyy taloudellisesti