Näin uuden EM-kisapallon teknologia toimii
Ensi vuoden EM-kisoissa käytettävä pallo nopeuttaa päätöksentekoa käsivirhe- ja paitsiotilanteissa, lupaavat UEFA ja Adidas.
Adidaksen Fussballliebe-pallossa on mikrosiru, joka lähettää reaaliajassa tietoa tuomareille. Mikrosiru voi havaita jopa 500 liikettä sekunnissa – eli se havaitsee tarkasti, kun pelaaja koskettaa palloa.
Teknologia ei tiedä, mihin osaan kehoa pallo osuu, mutta tuomarit voivat hyödyntää sitä yhdessä videomateriaalin kanssa.
Mikrosirua käytettiin jo Qatarin MM-kisoissa puoliautomaattisessa paitsiojärjestelmässä. Teknologian avulla saadaan tarkasti selville hetki, jolloin pallo lähtee syöttäjän jalasta.
Järjestelmä on ”puoliautomaattinen”, koska erotuomareiden on edelleen päätettävä, osallistuuko paitsioasemassa oleva pelaaja peliin.
Sirua käytetään myös yhdessä raajojen seurantateknologian kanssa sen määrittämiseksi, onko maaliin johtaneessa tilanteessa sattunut käsivirhe.
UEFA käyttää jo puoliautomaattista paitsiojärjestelmää Mestarien liigassa, mutta Euroopan ykkösturnauksessa ei ainakaan vielä käytetä mikrosirulla varustettua palloa. Sen sijaan Mestarien liigassa käytetään kameroita ja tekoälyä määrittämään, milloin pallo pelataan maalintekijälle.
– Pelaajan sijaintitietoja ja tekoälyä yhdistävä innovaatio edistää UEFA:n puoliautomaattista paitsioteknologiaa ja on avainasemassa nopeampien päätösten tukemisessa, kommentoi UEFA BBC:n mukaan.
– Teknologia voi myös auttaa VAR-toimitsijoita tunnistamaan jokaisen yksittäisen pallon kosketuksen, mikä vähentää entisestään käsipallo- ja rangaistuspotkujen ratkaisemiseen kuluvaa aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen