Di Marzio: Sauli Väisänen saattaa palata Italian kentille
Serie B -seura Ascoli haluaa hankkia Sauli Väisäsen riveihinsä tanskalaisesta Odensesta, kertoo Gianluca Di Marzio.
Ascoli tekee parhaillaan töitä saadakseen Väisäsen seuraan vielä tammikuun siirtoikkunan aikana.
Väisänen, 29, siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Odenseen. Väisäsen silloinen sopimus Cosenzan kanssa päättyi ja suomalaispuolustaja päätti siirtyä Tanskan pääsarjaan.
Väisänen on kuitenkin jäänyt olemattomalle vastuulle Odensessa. Huuhkajista tuttu puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella vain 17 minuuttia sarjajalkapalloa. Väisänen ei ole päässyt kentälle Tanskan pääsarjassa elokuun alun jälkeen.
Väisänen vietti Italiassa kuusi vuotta ennen siirtoaan Odenseen. Väisänen on edustanut Italian kentillä Cosenzan lisäksi Crotonea, Chievoa ja SPAL:ia.
Ascoli tiedotti tiistaina lainanneensa suomalaishyökkääjä Jeremiah Strengin SJK:sta. Lainasopimus kattaa loppukauden.
TuttoMercatoWebin mukaan Ascoli on kiinnostunut myös Benjamin Källmanista.
Ascolin on määrä vahvistaa merkittävästi joukkuettaan tammikuun aikana. Seura taistelee putoamista vastaan Serie B:ssä.
LUE MYÖS: Sauli Väisänen jäänyt olemattomalle vastuulle Tanskassa: ”Olen hyvin yllättynyt siitä”
LUE MYÖS:
- Juuri nyt: FC Hakan kotikentän päätykatsomo palaa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?